Mielenliikutuksesta melkein vailla tajua hän heittäytyi ajurivaunuihin. — Hänen täytyi ajaa Joszin luo! Hänen täytyi nöyrtyä tämän edessä, tunnustaa kaikki, pyytää anteeksi, alistua kaikkeen ja mitä kaikkea hänen vielä täytyisi niellä. — Tässä mielentilassa olisi paras tehdä itsemurha.
Itsemurha. — — — Hän lausui sanan pari kertaa puoliääneen itsekseen, ja painautui vilusta värjöttäen vaunun nurkkaan. —
Vihdoin vaunut seisahtuivat. Gust ryntäsi neljä rappusta ylös kuolettavassa tuskassa, ett'ei hän saisi tavata ystäväänsä.
— Itsemurha, itsemurha, napoi ja pamputti hänen aivoissaan. — Herra
Jumala, miten tämä päivä vielä päättyy!
Joszi ajoi juuri partaansa. — Kun hän näki Gustin ryntäävän sisään hengästyneenä ja hikisenä, virnahti hän peiliin nostaen partasutiaan. Mutta pian hän viskasi parranajovehkeensä pois hypäten Gustin luo. Gust oli heittäytynyt sanaa sanomatta poikittain auki olevalle vuoteelle ja puhkesi hillittömään itkuun: koko nuori voimakas miesruho hytki kuin kouristuksessa.
— Herra Jumala, oliko isäukko antanut hänelle oikein ruumiillisen kurituksen, ajatteli Joszi hämmästyneenä. — Miesparka, mitä on tapahtunut? Noh, puhu toki! Saakeli soikoon, älä nyt ulvo kuin hermosairas akka! Ethän toki ole tehnyt miesmurhaa, etkä polttanut taloasi, vai mitä?
Joszi tarttui Gustin käteen. Tämä puristi sitä — kovasti.
Silloin Joszi istui vuoteen reunalle sanoen:
— Noh, ulvo sitten kylläksesi, miesparka, jos se auttaa.
— Mitä ihmettä lie tapahtunut, tuumi Joszi. — Olisiko Milada jotain tehnyt? — Tahi isä-ukko? Eikö suhde isä-ukkoon lie jo ollut jotensakin selvä? Eikä tuo sentään toiminut punnitsematta. — — — Entäs Milada? Kun ei se vaan olisi tehnyt jotain mestarileikkausta? Rupesiko se nyt itse pahnoja pöyhimään. Vederemo (tarkataampas).