— Minä odotan heti vastausta Müncheniin.
Sinulle aina uskollinen
Gustisi.
— Hyvä neiti! — Meidän molempien ystävämme, Gustin, tahdosta
pyydän hartaasti Teidän käymään luonani huomenna aamupäivällä.
Jos ette saata silloin saapua, jään koko iltapäiväksi vartomaan
Teitä huoneessani.
Näkemiin
Joszi.
Päivä oli kolea ja kostea. Ilkeä vihmasade tunkeutui Miladan ohueitten vaatteiden läpi, kostuttaen ne kokonaan. Milada oli kalpea yön valvomisesta ja häntä vilutti silminnähtävästi. Hänen astuessaan huoneeseen, seisoi Joszi selin häntä, sulkien heti ikkunan.
Hän katsahti moittivana Miladaan. — Miks'ette ottanut sateenvarjoa mukaanne?
— En muistanut, läksin niin kiireesti kotoani. — Mikä on tapahtunut?
Missä Gust on?
— Ennenkuin vastaan tuohon ja samankaltaisiin kysymyksiin, — annan
Teidän lukea tämän kirjeen.
Milada sanoi alas painuvin äänin: — Onko Gust lähtenyt pois? Hän katsoi Josziin muutamia sekunteja läpitunkevasti, sitten hän otti kirjeen ja aukasi sen. Hänen kulmakarvansa rypistyivät lukiessa niin, että musta varjo lankesi kasvoille. — Tuskin hän oli lukenut kirjeestä puolen, ennenkuin hän käänsi sen ja alkoi lukea sitä uudelleen hyvin tarkkaavasti ja vitkalleen. — En käsitä tätä kirjettä, sanoi hän katsoen ylös, sama ankara sävy äänessä ja pilke katseessa kuin kasvojenkin ilmeessä.