— Saatanan totkoja olette kaikki! — Rouva Lorinser työntää oven auki ja ryntää huoneeseen.
Aivan ymmällään, silmät pyöreinä päässä kohouu Katariina vuoteeltaan.
Kuin kirveellä iskee kirkuva ääni hänen unelmiensa kirkkaaseen tunnekudelmaan…
— Minä en kärsi enää, että lika-ämpäri on jaloissani! Korjatkaa rättinne tuolta pihalta pois. — Nyt ei ole enää ekstrapaikkoja teidän lumppujanne varten!
Lorinser heitti oven jälestään paukkinalla kiinni! — Vielä käytävästä hän huusi myrkyllisesti:
— Viisi markkaa annan sille, joka ensiksi korjaa nuo rontot tuolta pihalta…
Janka sieppasi kiireesti vaatekopan ja juoksi pihalle. — Milada aukasi kyökin ikkunan huutaen:
— Voi, voi ne ovat heittäneet puhtaat vaatteemme pihalle rapakkoon!
— Mitä sitte on tapahtunut, — kysyi Katariina kummallisen kumealla äänellä.
— Siksi, että me levitimme pyykin pihalle kuivamaan, niin sen yhtäkkiä pisti vihaksi. Ja lika-astia myös. — Odota, minä menen auttamaan tätiä.