— Herra Jumala siunatkoon — kuinka repii päästä, vaikeroi Johanna kääriytyen shaaliinsa.
— Koko talo haisee kamfertille, sanoi Anatola viuhtoen vimmatusti.
— Noh, mutta missä on Jultsch, — sen minä sanon. — Rakas rouva
Bacher, missä on Jultsch?
— Minä menen noutamaan hänet. Saanko hänen huoneensa avaimen, — sanoi
Kora palvelusintoisena.
— Minä menen sinne itse, esti Bacher epäluuloisena, — hän nukkuu tietysti, armollinen rouva, kuin selkäänsä saanut ja kuollut.
— Hän ei ole tottunut tähän järkiperäiseen elämään, sanoi Spizzari vilaisten majesteetillisena seuraansa — lämmittäkää kahvi hänelle!
Bacher meni ovesta ulos. Ovella hän sattui laihan, kalpean henkilön kanssa yhteen, jonka lasimaiset silmät lensivät ympäri salia.
— Eikö kukaan herra ole vielä saapunut, kysyi tulija käheällä äänellä.
Kukaan ei vastannut. Vastatullut istui hajamielisenä riisumatta vilttihattuaan värittömän rusahtavan tukan peittämästä päästään.
Samassa talonmies soitti.