Äskeinen sairaalta näyttävä nainen, jolla oli vilttihattu ja katupuku yllään, lykkäsi tuolin, jolla hän istui Pystan serkun viereen merkillisillä houkuttelevilla liikkeillä, tarttui hänen käteensä, suuteli sitä kuiskaten hänelle vähän perästä jotain, hymyillen ruskeine hampaineen.
Suomatta naiselle silmäystäkään poltteli Pystan hänen paperossejaan, joita nainen anteliaasti hänelle tarjosi.
Aivan taudin runtelemana oli tämä niitä syvästi säälittäviä naisia, joita sammumaton, likainen himo ajaa porttolaan.
Koska nainen oli varakas, ei poliisi kiinnittänyt häneen huomiotansa, koska vielä suurkaupungin roskaväkikään ei hänestä huolinut. Joku alaikäinen poika tahi matkustavainen lankesi joskus hänen pyydyksiinsä.
Nyt hän kävi, maksaen korkeaa sisäänpääsymaksua, Spizzarin salissa, vaikka tarkka emäntä ei häntä juuri suosinut, karkoittaen hänet usein pois.
Joka kerta kun "kreolilaiset" palasivat, asettui onneton olento odotus-asentoon.
— Eikö kukaan kysy minun perääni, sanoi hän rukoillen käheällä äänellä
Spizzarin kulkiessa ohi.
Jaappanilainen mässäsi erään pöydän ääressä Lisiin kanssa, joka alituiseen penkoi hänen taskujaan etsien kultarahoja…
— Katsokaa, näin meillä nyt eletään, ylvästeli Mizzi Miladalle, joka oli istunut kaksi tuntia ikkunan ääressä liikkumatta minnekään. — Mutta tämä ei ole vielä mitään… Vartokaa, kunnes Rudi saapuu ja sali on täynnään väkeä.
— Kyllä neiti Milada on nähnyt tällaista, sanoi Spizzari vaatimattomasti.