— Pitää vielä maalata poskiaan.
— Mitä vielä! Olet punanen kuin rapu… Maalaistyttökö olet, — rakkaani?
— Gross-Ödingin metsäkulmalta, vastasi Jultsch ilon tuikkeen välähdellessä alakuloisissa kasvoissa.
— Onko sinulla vanhemmat elossa?
— Isä on vaan.
— Vai niin… Mikä sinut on tänne johtanut?
Tuo komea likka painoi päänsä alas ja muutti jalkojaan…
— Minulle voit olla avomielinen. Minä olen elänyt kauan tällaisessa paikassa… Tunnen kaikki, mitä sellaisissa tapahtuu… Oletko täällä suosiolla, niinkö?
Julian silmät täyttyivät taas, mutta hän yritti uljaana vastata neidille.
— Minä pelkään täällä.