Sinisessä salissa istui Gust pari kirjaa edessään, joita hän hajamielisesti selaili. Vasemmalla kädellään hän rutisti rikki puoleksi poltetun, sammuneen paperossinsa.
Gustin piirteet olivat vanhentuneet, ne olivat muuttuneet kumikkaammiksi näyttäen harmaassa sade-ilmassa jännityksen kalvettamilta ja jäytämiltä. Hän oli tänä päivänä saapunut tavallista varhemmin Punataloon. Julia oli vielä silloin nukkunut, mutta täynnään autuaallista hämmästystä oli hän herännyt ja ottanut ylleen koreutensa. — Nyt Julia istui Gustin vieressä puettuna ruusunpunaseen pukuun uskaltamatta liikahtaa…
Julia näki Gustin pudottavan kirjan kädestään ja läheni siksi häntä.
Gustin kädet aukenivat ja sulkeutuivat. Julia laski hiljaa kätensä
Gustin levottomasti virvelteleville sormille… Gust ei enää lukenut,
hän ei polttanut, eikä edes katsonut häneen… Mikä Gustia vaivasi? —
Hänen vaiti-olonsa kesti kauan, — liian kauan jo…
Julia alkoi silloin puhua liikuttavan ahdistuneella äänellä. Ensin hän puhui Mizzistä, miten tuo tekeytyi hänelle kohteliaaksi, mutta aina puhui hänelle pisteliäästi kuitenkin…
Julia kertoi, miten "suuri suupaltti ja sivistymätön olento" Lisl oli, niin että eräs herra eilen löi häntä korvalle, — hän jutteli isästään, joka kirjoitti pian haluavansa käydä tytärtään katsomassa ja herra tohtoria. "Isä ei ole mikään poropeukalo, hän on kuin kaupunkilainen, — hän syökin —"
Äkkiä lensi Gust pystyyn. Pelästyneenä Julia keskeytti puheensa.
— Eikö häntä miellyttänyt, että Julia puhui omista asioistaan?…
Aivan tulipunasena suu auki hän istui.
— Mene rouvan luo, — kysy, saatko lähteä minun kanssani kaupungille. Me lähdemme Praterpuistoon… Tämä sisäilma painostaa minua. Päätäni pakottaa… Gust siveli otsaansa… Julia riehahti ilosta. Sitten hän aukasi ikkunan, syleili Gustia hellästi kysyen, auttaisiko joku lääke. — Isäni neuvoi aina "lämmintä suolaa." — Halusiko Gust sitä? — Tahi tahtoiko hän haistaa tippaa Kölninvettä, joka tuoksui niin suloiselta?
Gust antoi kärsimättömänä kieltävän vastauksen tuupaten Julian luotaan, jotta hänen piti mennä alas rouvan luo kysymään lupaa ja sitte pian pukeutua.
Spizzari antoi armollisesti myöntymyksensä. — Amen, ajatteli Milada, — Praterpuistoon lähtö kuuluu siis myös asiaan, jotta ei mitään puuttuisi yhdenlaisuudessa.