Myös rouva rupesi häntä vaanimaan…
Julia muuttui mykäksi, pelokkaaksi ihmisaraksi.
Eräänä aamuna hän kieltäytyi viemästä rouvalle aamukahvin. —
— Tyhmä naikkonen, sanoi keittäjätär raa'asti, — ei suinkaan hän saa teiltä ruunua päästä.
Julian täytyi mennä sisään… Spizzari makasi vielä. Hän tarkasti nopeasti palvelijattaren komeaa vartaloa. Nellyn piti aina takseerata. Äkkiä hän laski aamulehden pois, sanoen painavasti: — Bine Michal oli tuhmempi tollikko kuin sinä, — ja nyt hän juo vaan samppanjaa upseerien kanssa Budweisissa ja nousee yhä — sinulle opetukseksi.
Aivan kalpeana tuli Jultsch Spizzarin huoneesta.
— Voi, jos neiti palaisi, vaikeroi hän öisin, vilusta ja pelosta värjöttäen vuoteellaan. Hän pelkäsi salia pahemmin kuin ennen. Kun katto keikkui tahi rappuset narahtivat kyyristyi hän kokoon koukistaen kouristuksen tapaisesti kylmiä sormiaan.
Nukkuessaan hän uneksi usein Gustista. Hän oli istuvinaan Gustin vieressä sinisessä salissa pyytäen jotain, mutta Gust ei häntä kuunnellut.
Julia tunsi, että hänen elämänsä riippui siitä, että Gustin piti kuunnella häntä. Mutta Gust meni välinpitämättömänä hänen ohitsensa ulos ovesta. Omaa ääntään pelästyen heräsi Julia ihan hikisenä.
* * * * *