— Minulla on asia ihan selvänä. Hakemus on tässä. Laskelmat ovat valmiit ja piirustukset, — tunnetteko arkkitehti Goldammerin, ettekö? — Tässä ovat lisärakennuksen piirustukset, — Katselkaa rohkeasti näitä. — Kun vaan mainitsen nimen — Punatalo, — eikö se ole lupaava keinotteluväline.
Horner pani rillit nenälleen ruveten tutkimaan papereita.
— Ei pitäisi viskata kaivoon, sanoi hän.
— E-ei! Tämä ehdotus on niin hyvä, ett'ei veljenne olisi parempaa voinut tehdä. Punatalo on nykyään yksi kaupungin merkillisyyksiä ja kun vanhaa paikataan uudella — niin sanoakseni tuoreella lihalla, niin luulisi kelpaavan.
Horner pisti paperit taskuunsa.
— Rouva Goldscheideria on vaikea valloittaa. Hänen liikkeensä on jo hyvässä kunnossa, valitettavasti liian hyvässä kunnossa. —
Päätään pudistaen hän kiintyi taas uuteen viinipulloon. Sucher nousi paikaltaan jättääkseen hienotunteisesti miehen yksin asiaa punnitsemaan. Mutta ennenkuin Horner ehti saada hattunsa päähän poistuakseen kapakasta, kuiskasi Sucher kiirehtien hänen korvaansa: — Mitä noihin 3 1/2 prosenttiin tulee, — olen virkamies enkä kauppias, — minä tyydyn puoleen.
Rouva Goldscheider kuunteli ystävänsä esitystä lyhytnäköisin vilkkuvin silmin.
— Älä suutu Horner, mutta se, minkä sinä nyt esität, ei sovi ollenkaan minulle — ei millään muodolla. — En antaudu enää moisiin seikkailuihin.
— Sinä olet rappiolla, ihan rappiolla, — sen olen jo monta kertaa sanonut. Se johtuu sinun kirotusta kirjatoukkamaisuudestasi, David-vainajasi ihanteellisuudesta… Horner kulki huoneessa kolisten edestakaisin. Hän nosti kulmakarvojaan uhkaavan näköisenä.