Horner kohotti paksut, sairaalloisen kalpeat kasvonsa. — Häh!? —
Missä on pukin sorkka, — kysyi hän halveksivalla äänellä.
Sucher hätkähti. — Hän vainusi ansaa. — Horner oli liian liukas ankeriainen.
— No, on siellä nyt tapahtunut sopimattomuuksia. Mutta hieno, kodikas salonki olisi jotain toista. Saisi lämmitellä lieden ääressä ja jutella tyttöjen kanssa mielin määrin, — sellaisten nuorten kanssa, — herra tohtori, jotka vielä johonkin kykenevät.
— Hyvä kesti-isäntä, epäilen, tokkopa tuo talo löytyy muualla kuin teidän arvoisissa pikku-aivoissanne? Sikamaisuudet siellä sikiävät, arvoisa herra.
— Herra tohtori, — Sucher teki rakkaan rintatakomisliikkeensä. —
Minä en pane virkamieskunniaani pantiksi. —
— Se voisi vahingoittaa teitä, sanoi Horner myrkyllisesti.
— Siis selvä peli, — tässä on kysymys Punatalosta. —
Hän noudatti taiteellista vaitioloa, — katsoi Horneriin merkillisen tärkeänä. Hornerin kasvoissa näkyi virnistys. — Sucher otti esiin pinkan papereita levittäen ne pöydälle. Lyhyillä ja paksuilla sormillaan hän järjesti näitä ehdotuksia, laskelmia, asiapapereita esittäen ne yksitellen.
— Katsokaa, herra professori.
— Puhukaa suunne puhtaaksi, ärähti Horner.