Horner mörisi jotain.
Toinen yhtyi siihen taitavasti lausuen: hyvä, hyvä. Ensi tilassa olisi huomioon otettava tyttöpaikan erinomainen asema ihan kaupungin liikekeskustassa. Lisäksi oli seutu erittäin rauhallinen ja hyvin järjestetty häiritsemättömäksi käynti-alueeksi, — olihan se kuuluisa, polvi polvelta huomiota herättänyt porttokorttelikunta… Suoraan sanoen, nykyään oli se hänen myytävänään, — tähän asti oli se ollut hyvissä käsissä, — ainoastaan pieni kiinnityslaina on talossa, joka jää ylössanomatta, — kaikki ehdot ovat siis loistavat.
— Mutta mitä sekään merkitsee, verrattuna paikan asemaan, maineeseen, sekä yrittelijän asiantuntemiseen. Rahaa on siellä tekemättä hyvä herra, ihan katuojassa.
— Rehellisesti on joka katukivi thalerin arvoinen.
— Noh, tuleeko siis sopimuksesta tosi, arvoisa herra? Se tapahtuu kai teidän nimessänne, vai miten?
— Te solvaatte minua, herra tohtori! Itsestään on selvää, että sopimus tehdään armollisen rouvan nimellä… Minä olen virkamies, — etsivä löi loukattuna rintaansa. — Minä voin antaa neuvoja, lausua mielipiteeni, herra tohtori. Ja minun kantani on tämä: me puhdistamme niin monta huonetta kuin vaan voimme. Siveetöntä elämää siellä pidetään kyllin — kadulla, tarkoitan, — siellä on joukottain tyttöjä, jotka eivät ole poliisin kirjoissa. Se on juuri hyvä. Minä lähetän niitten kimppuun pari nuorta konstaapelia, me teemme tilaa, karistamme, pudistamme, tyhjennämme, kanavoimme seudun kaikenlaisilla määräyksillä. Siten vaikeutamme heidän liikettään ja elämismahdollisuuksiaan. Se kohottaa hinnat… Me määräämme hinnat. — Ymmärrätte kai.
— Kyllä, jalo mies.
— He, he, poltetaan tyttöjä pois pesistä pienellä tulella… Se on minun asiani, herra tohtori. Mikä ei meitä etsiviä miellytä, sen ajamme huuthelkkariin. Sitten otamme liikkeen omiin käsiimme. Eikö tapa ole oiva?
— Goldscheider on haaveilija, — mutisi Horner kumartuen lasinsa yli.
— Vielä pullo, — huusi Sucher nyökäyttäen päätään Carlotalle. Sitten hän istui lähemmäksi Horneria. — Katsokaa, herra tohtori, minä voisin pitää itsekin tuon ihanuuden, mutta meidän päällikkömme eivät sentään sitä myönnä, että minä sitoudun liian paljon ulkopuolella virastoa. Ja jokaisella on virkamieskunniahimonsa. Tämä liikehän on pikkuporvarillinen. — Jo jälkeen kello kahdentoista yöllä täytyy sulkea. Mutta yleinen porttola tuolla paikalla, sellainen tyttöpaikka, jota minä kuvittelen, — hän takoi rintaansa, — sille kannattaa uhrata elämän työnsä. Minä lupaan että se tuottaa taitavalla hoidolla satakaksikymmentä prosenttia puhdasta… Huoneustossa on kaksitoista eli viisitoista yksityishuonetta. Jos ne sisustettaisiin hienosti ja niihin yhdistettäisiin pieni ravintola, jossa tarjottaisiin kahvia, leikkele- ja voileipäruokaa — viiniä hommattaisiin kellarissa — laitettaisiin komea vastaanottosali, jossa soitettaisiin sekä olisi salaisia pelihuoneita, joissa otettaisiin kaksikymmentä kolikkoa miestä kohden, niin laskekaa, herra tohtori, sikäläisellä kysynnällä, mitä se tuottaisi! — Eikö se olisi suuremmoista, mitäh!? —