Goldscheider viivytteli näyttäen epäilevän. Mutta tarkemmin nähtyään oli tuuma hänet sittenkin innostuttanut, jopa vallannut hänen mielensä. Siitä huolimatta hän epäsi puhuen siitä liikepääomasta, jota oli tässä välttämätöntä omistaa, jonka tähden oli pakko vaihtaa liian äkkiä entinen pääoma rahoiksi. Tämä vaikuttaisi myöntiin epäedullisesti. Sanalla sanoen uuden liikkeen alkuunpano kysyisi verrattain liian paljon puhdasta rahaa, siihen otettuna rakennus.
— Minä näen — sanoi Horner ivallisesti — että Taavetti Goldscheider'in leski tahtoo elämänsä ijän kaikkine liikemiesominaisuuksineen istua vanhojen housujen parissa. Jumalan nimeen siis, jää sinä vaan puhdistamaan ylhäisten aatelisten täihousuja ja korista niillä sitten alhaisempia. — Hän meni.
Mutta hän lähetti Sucherin Goldscheider'in kimppuun. Tämä herrasmies ei yrittänyt vakuuttaa periaatteilla vaan todellisilla numerolaskelmilla.
Hän saattoi varmasti mennä takuuseen sataprosenttisesta liikevoitosta. — Tämän hän lupasi ensi aluksi. — Hyvä rouva, voiton täytyi myöhemmin lisääntyä. Hän tiesi löytyvän tyttöpaikkoja, missä emännät korjasivat sataviisikymmentä — jopa kaksisataa prosenttia liikevoittoa. — Mutta mustalla valkoisella hän sen osoitti. Pikkuliikettä harjoittavan rouvan ahneus kasvoi. Hänen mielensä ihan kiehui. Nollia ja numeroita tanssi hänen silmiensä edessä paperilla.
— Mutta minä en sittenkään osaa liikettä hoitaa, — vaikeroi hän jälleen levottomana, — olen viettänyt tähän asti liian yksitoikkoista elämää.
Sucher karkoitti kokonaan moiset ajatukset. — Sehän on naurettavaa, että te ette itseenne voi luottaa, — väitti hän. — Eihän tällaiseen ammattiin tarvita erityistä koulutusta, ei jatko-opistoa, se lankee luonnosta. Maalaisakat tulevat kaupunkiin, kylänämmät, ja edistyvät mainiosti "mamkoina."
— Pitää vaan osata, armollinen rouva, pitää suitset kireällä kuin virma-hevosia ajaessaan. Saada ne hyvin aisoihin, lyödä piiskalla! Senjälkeen ne likkaheilakat tekevät kaikki itsestään, kuin hollihevoset. — Ja kun kerran minä olen teidän turvananne — minä, joka itse olen siveyspoliisipäällikkö! Jahka yleisö saa sen haistaa, saatte nähdä, miten asiat luistavat! Ja jos joku tyttö vaan vihjaisee vastaan, kutsukaa minut! — Kyllä se pysyy sitte visusti kuin lude päivällä seinänraossa!…
Kun rouva Goldscheider lopussa oli puoleksi taipuvainen, rupesi Sucher esittämään tutkimusmatkaa. — Herra tohtori Hornerilla oli siinäkin asiassa oikea kanta. Se oli loistavan nerokas tuuma. Herra tohtori oli yleensä luotettava ystävä sekä järkevä, rehellinen ihminen. — Mitä Budweis'iin, Olmütziin, Znaim'iin, Aussig'iin tulee, voisi hän itsekin antaa sinne paraat suosituksensa… Siellä ovat tällaiset liikkeet hyvässä kunnossa… Tarmokkaita yrittelijöitä on siellä… Mutta näitten kaupunkien läpi kuljettuaan, voisi pistäytyä yli rajan, Dresdeniin, Hampuriin. Saksalaiset liikeveikot ovat viekkaat. Jos vaan voisi saada vihiä heidän vehkeistään, olisi siitä suuri hyöty. Edullista olisi myös tehdä liikesopimuksia niitten kanssa — sekä antautua tekemisiin ulkomaalaisten tyttökauppa-asioitsijoitten kanssa, — jotka tähän asti eivät ole tohtineet antautua tekemisiin liian pikkuporvarillissäädyllisten kansalaistemme kanssa. Siis — Sucher ojensi kätensä. — Vaikk'ei rouva Goldscheider'in mielestä vielä viimeinen epäilys ollut hävinnyt, löi hän urhokkaasti "etsivän" kanssa kättä.
Horner oli haltioissaan. — No vihdoin ymmärrät minun periaatteeni, — huudahti hän prameilevana. — Etkö aavista, mikä edesvastuu…
Rouva Goldscheider peitti korvansa. — Älä hermostuta minua pötypuheillasi, Horner. Sinun yrityksesi ja niihin johtavat seikat ovat minulle hyvin hämäriä käsitteitä. Yksi asia on vaan selvä, että minulla on paljon tehtävää. Minun pitää vaihtaa kiinteimistöni rahaksi, hankkia laina, — sillä te kai uskotte, että minulla on sitä säkittäin. Ja minun, joka en ymmärrä mitään väreistä ja tyylistä, pitää nyt sisustaa neljätoista huonetta. Minun pitää hommata hienoja alusvaatteita sekä komeita pukuja joukolle nuoria naisia. Kaikki tuo on minulle aivan outoa. Olen siihen ihan harjaantumaton. — Kyllä minun sittenkin täytyy ensin lähteä tutkintomatkalle. Ja Dresdenissä saan suudella rakasta tyttöäni. — Kuule, Horner — hän vilkutti lyhytnäköisiä silmiään sanoen — jos puhun rehellisesti, olen minä suostunut tähän tyhmään yritykseen ainoastaan saadakseni viettää pari päivää lapseni seurassa. —