Schleicher meni raivossaan Katariinan "loukkoon", repi unen horroksessa loikovan vuoteeltaan jotenkin selvällä huudolla:
— Saatanan sika, laita luusi ylös?
Uhaten häntä "pampulla", käski hän Katariinan olemaan tästä lähtien avuliaampi miehille ja tekemään tarkemmin tehtävänsä, muuten hän pitäisi huolta, sanoi hän uhaten, ett'ei tippaakaan viinaa saisi liukua hänen kurkkutorvestaan alas. — Saa pitää kissanpäiviä, toisten pitää kantaa kivihiiliä väliajoillaan. — Haukkuen ja huutaen paiskasi hän oven kiinni.
Katariina teki lujan päätöksen. Niinä kolmena viikon päivinä jolloin hänen piti "esiintyä", ei hän juonut koko edelläpuolenpäivään viinaa. Otti ainoastaan aika kulauksen ennen toimensa alkamista, josta hän hetkeksi virkistyi ja voimistui, että saattoi puolipohmeloisella itsetietoisuudella seurata limaisia tekoja ympärillään. Mutta kohtalon kova koura iski täälläkin häneen. Eräänä iltana hän oli tehnyt liian ankarasti tehtäväänsä. Alastomana, kynttilä kädessä hän kaatui mieslauman keskelle — haisevan oksennuksen valuessa hänen onnettoman kaatuneen suusta valkoiselle karvamatolle, joka ylellisenä peitti tämän nautintojen pesän lattiaa.
Schleicher piti sanansa. Hän löi Katariinaa pari kertaa tuntuvasti päähän, sitoi hänen vähäiset vaateriekaleensa nyyttiin, antoi hänelle matkapiletin ja kolikon käteen ja lähetti hänet eräänä yönä takaisin pääkaupunkiin, josta hänet oli kolme kuukautta sitten pois ajettu. — Kärsityn vahinkonsa korvaukseksi piti kapakoitsija suurimman osan Katariinan vaatteista, jonka hän oli tuonut mukaansa Goldscheiderista.
Katariina saapui jälkikesänä pääkaupunkiin. Ansioaika oli kurjimpia… Rääsyihin puettu möhkälemäinen, tiilikivenpunaiseksi maalattu nainen lisäsi niitten joukkoa, joka laitakaupungin kaduilla tungetteli miesten luo kerjäten nälkäisin silmin ja avosuin.
Paheitten surunäytelmä on aina samallainen. Niinkuin Katariina oli kuvitellut nuoruutensa kukoistuksessa, niin kauheaksi muodostui hänen kohtalonsa. Hänen ruumiinsa oli liian heikko, jotta hän olisi jaksanut vaeltaa kapakasta kapakkaan väsymättä, kunnes saisi jonkun liittymään seuraansa… Tällaiset prostitueeratut saavat maksunsa vain oluessa ja leivässä. Ne vähäiset kreuzerit, mitkä saa miehiltä kerjäämällä, on pakko antaa vuokraajamatamille, joka ahnaana niitä illalla vaatii yösijasta.
Vanha, ilettävä laitakaupungin mamka kirosi pian sitä ruotulaista, jonka piru oli hänelle toimittanut. Mutta hän ei voinut kieltää, että Katariina, sinisen renkaan ympäröimine silmineen ja villinpunaisine tukkineen oli vielä mukiin menevä, jos vähän ruokkoi sitä.
— Kuluttaa se riiviö enemmän kenkiä, kuin mitä tienaa… sanoi hän halveksuen.
Ämmä pani Katariinan nukkumaan epäilyttävän näköiseen vuoteeseen, joka haisi huonolle saippualle ja pulverille. Hän antoi hänelle paperiviuhkan käteen, ja pirskottaen hänen päähänsä halpahintaista hajuvettä hankki hän hänelle yömiehiä, — sotilaita, — työläisiä — puolikasvuisia poikia — ja juopuneita kisällejä, joita muija houkutteli salaperäisillä viittauksilla ylhäisestä naisesta, joka tahtoi maistella vahvojen miesten herkkua, — nainen antoi tietysti ilmaiseksi, — mutta muoriraiska tarvitsi vähän juomarahoja.