Nuku rauhassa Arkadj Petrovitsj Santahaminan hiekkarannalla!
Nuku siellä taistelutoveriasi rinnalla! Taistelu teidät yhteen liitti, taistelu teidät puhdisti. Nouseva sukupolvi on siunaava teidän muistoanne.
VII.
Puolihämärässä huoneessa istuu joukko suomalaisia. He ovat enimmäkseen jäykkiä, työn jäytämiä keski-ikäisiä miehiä. He puhuvat hillityllä, tyynellä äänellä. Sanat tulevat huulilta harkitusti, rohkaisten kuin keväällä räystäästä tippuva vesi.
Yksi heistä, kookas, vahva ulkotyöläinen, nuori, vähän vilkkaampi mies, tekee selkoa käynnistään paenneitten vallankumousjohtajien luona.
Hän kehoittaa jatkamaan suurta taistelua ihmiskunnan vapauttamiseksi hirmuhallitusten ikeen alta. Hän vetoaa suomalaisten verrattain vapaampaan yhteiskuntaelämään, jossa voi avustaa vielä enemmän ahdistettuja venäläisiä tovereita.
Ja suomalainen luonne esiintyy tässä puhtaimmassa muodossaan.
Kun kerran oli tultu tietoisiksi siitä, että hallitus oli väärä, oli se kukistettava. Ja jos se oli kukistettava, oli se todella tehtävä, eikä vaan juhlatilaisuudessa suusanalisesti luvattava.
Venäläiset toverit tarvitsivat aseita. Heille oli hankittava rahaa – ja sitten kuljetettava aseita salaa Ruotsista.
Vanhemmat miehet harkitsevat asiaa. He puhuvat julkisen sos.dem. puolueen pelastamisesta taantumuksen vainoamisesta. He aprikoivat.