Elman koti puhdistettiin. Taideteokset ja perintövitjat, kihlasormukset ja vaatteet myötiin.
Kahden lapsen kera Elma muutti Helsinkiin – ottaen puutarhurinsa äidittömän kaksiviikkoisen lapsen vielä lisäksi huostaansa. Ainoa ystävä, joka Elmalle jäi, oli uskollinen naispalvelija. Ida, joka Elman kanssa jakoi viimeisen leivän ja välillä näki nälkää.
Ikuinen kiitos sinulle, sinä kansan nainen, joka uskoit aatteen voittoon ja isäntäsi rehellisyyteen.
Nyt alkoi vakituinen taistelu rinta rintaa vastaan kapitalismin hirviön kanssa.
Kettumainen, entinen puoluemies avusti heitä ensin huutamalla omiin nimiinsä osan Elman miehen maapalstaa. Siihen Elma sai uhrata parhaimmat voimansa ja elämänsä valoisimmat vuodet 30 ja 40 ijän välillä.
Elma vanheni ja jäykistyi, aivot väsyivät, into laimeni, sielu katkeroitui. Ja ajaen kylmässä syksyisessä aamupimeässä laihalla ruunalla kaupunkiin, hän paleli aina sisuksia myöten hautoen mahdollisuutta pelastua tästä taloudellisesta ja henkisestä ahdingosta.
Ja tieto, että hänen tavallaan kärsi miljooneja Suomessa, satoja miljooneja mailmassa, toisten ryvetessä laiskuudessa ja hekumassa, se täytti hänen sielunsa verenhimoisella kostolla.
Laiha köyhän hevonen kärsi työn paljoutta ja viljan puutetta, lapset kärsivät vilua vaillinaisessa asunnossa. Katto vuoti, tulisija oli rikkinäinen tiilenröykkiö. Ruoka oli karkea ja toisinaan riittämätön. Työ oli ylenmääräistä, lepoa ei voinut toivoakaan. Puolue ja taidemailma sanoi, että Elma oli rappiolla – ja syy oli oma. Niin räkättivät sukulaisetkin!
Oi, Siperian erämaitten elämä ei ole sen jylhempää kuin Suomen korvenraatajan elämä hallaisen, viimaisen suon reunalla. Venäjän vankilan vartijasto ei pirullisemmin kiusaa pidätettyä kuin itsekylläinen, itseviisas suomalainen porvaristo ja aina sos.dem. puolueeseen tunkeutunut revisionistinen puoluekerma kohtelee vasemmistolaisia.
Ainoastaan taidemailmassa joku ja työväki ottaa asian humoristiselta kannalta – ja tämä kansan humööri piti Elmaa hieman vireissä taantumuksen verisessä ilveilyssä.