He perii veren saastaisen
Vanhempain viinan kautta,
Myrkkyiset luut ja ytimen,
Jot' ei voi rohdot auttaa.
Juoppoja, juoppoin lapsia
On täynnä vankihuoneet,
Enimmän sairashuoneissa
On niitä, jotk' on juoneet.
Ja hulluinhuoneet oikein on
Kuin juomarien seurat:
Niiss' asuu joukko ajuton,
Henkiset viinan teuraat.
Viinasta köyhyys karttuupi
Ja kerjäläisten luku;
Kuntansa apuun turvaapi
Niin monen juopon suku.
Viinall' on kylät poltettu
Ja toiset hävitetty,
Viinalla kansa turmeltu,
Sen tarmo tylsytetty.
Ei viina kelpaa ruuaksi,
Ei vaatteeks pitää yllä,
Ei myöskään muuksi tarpeeksi;
Sit' ilman elää kyllä.
Viinassa ain' on kirous,
Se kun on viljan turma.
Siit' on kuin seurais virvoitus,
Vaan seuraa surut, surma.
Se riemun saattaa raivokkaan,
Hulluuden puuskat nostaa,
Mut murhaavalla murheellaan
Taas riemun kyllin kostaa.
Se järjen ottaa kokonaan,
Se rohkaisee ja hurmaa,
Niin ett'ei juoppo kammokkaan
Ruumiin, ei sielun surmaa.
Ja moinen tyhmä rohkeus
Vaikuttaa paljon sitä,
Ett' tulee viinaan tottumus,
Ja moni siitä pitää.