Näin saatiin hänet tottumaan
Ahneesti aivan juomaan
Ja kapakoitsijalle vaan
Varansa kaikki tuomaan.
Tuo himo asuu aivoissa,
Ei lakkaa kiusaamasta,
Jos et sen täytä tahtoa
Ja kurkkuansa kasta.
Vaan siitä ruumis runneltuu,
Verenkin viina pilaa,
Ja järki sortuu, sekaantuu, —
Ei parannuksen tilaa!
Näin juomari on onneton:
Mieli ja miehuus puuttuu,
Ja kun on kurja saamaton,
Niin päiviinsäkin suuttuu.
Monikin kerroin tuhansin
Kapakkaan juomaan juoksi,
Vaan viimein itsens surmaskin
Myös saman viinan vuoksi.
Ei kalua niin kallista
Kuin terveys ja järki;
Vaan juoppo nämät viinalla
Hävittäin hylkäs, särki.
Jokainen, yksin mato maan,
Sois surman voivan voittaa;
Juomari raukka yksin vaan
Osakseen surmaa koittaa.
Ja lapset polvi polvelta
Onnettomia ovat,
Ei pahastaan voi parasta
Ja kärsii vaivat kovat.
Myös siihen vakuutuksehen
On ihmiskunta tullut,
Ett' ovat lapset juoppojen
Useinkin tylsät, hullut.
He kärsii jo kapalossaan
Vanhempainsa viinan saastaa;
Siks kiljaisevat kivuissaan,
Kun taudit repii, raastaa.