Vaikk' olisinkin suorastaan
Sen viljan vienyt veteen,
Ei olis kosto kuitenkaan
Tällainen tullut eteen.
Ei kenkään sillä oliskaan
Itsensä kuolettanut,
En itse sukunikaan
Tyhmästi teloittanut.
Mut millä vastaan vaivainen
Sen myrkyn myymisenkin,
Sen pirullisen petoksen,
Mi monelta vei hengen?
Siit' toiset kuoli kohdastaan
Ja toiset aikain takaa;
Paikassa pahain moni vaan
Viinaini vuoksi makaa.
Ei ole paikkaan parempaan
Myös toivoa mun tulla,
Kun oli tuohon kuolemaan
Syy kokonansa mulla.
Voi, viina! kuinka taitaisin
Tapasi tarkoin näyttää,
Sydämen joka juomarin
Vihalla vastaas täyttää?
Mut syntymättä on se mies'
Ken tapas tarkoin tutkii.
Helvettiin tuhannet vie ties
Ja monenmoisin mutkin.
En solvaa juomaria vain;
Hän vihollistaan, viinaa,
Rakastaa — täyttääkseen kai lain! —
Näin himo häntä piinaa.
On juoppo raukka onneton,
Syy hänt' on surkutella;
Hän häijyn himon orja on,
Vaan sitä ei ajatella.
Hän ensin ryyppy ryypyltä
Viekkaasti viekoiteltiin;
Näin himo alkoi herätä,
Näin sydän suostuteltiin.