Hän hirmutöitä kartuttaapi,
Pahalla pahan sovittaapi,
Rikosten portin avajaa.
Kaikille tuottaa kiroustaan
Ja joka paikkaan kolkon, mustan
Hän vankihuoneen valmistaa.
Jos kuuluu joku ääni heikko:
"Pois maasta pimeyden peikko!"
Ei voida häntä karkoittaa;
Hän monen apua saa käyttää,
Ne hänen käskyjään vain täyttää,
Kun taskuun voiton siitä saa.
Heist' aseseppäin suuren luvun
Hän saa; ne laittaa sotapuvun
Lain laatimansa suojassa.
Jos kurja raukka valittaapi,
Hän tekee vaan kuin haluttaapi
Ja seisoo aina aseissa.
O ihmisyys! mä kysynenki:
Ken on se häijy hirmuhenki,
Mi saastuttaa nyt pyhimmän,
Mi hyveen tallaa, teuhaa, pauhaa
Mi murhaa kunniaa ja rauhaa?
Ken nimeltänsä onkaan hän?
Me hältä vallan kukistamme
Ja vankikurjat pelastamme,
Pois maasta hänet karkoittain.
On siitä suunnatonta vaivaa;
Vaan hänen työnsä raittiit raivaa,
Maan tehden vapahaksi vain!
Niin, juoppous, se on se peikko,
Ja lihan himo on sen veikko,
Ja ihminen sen orja on.
Se on kuin virta tulvaavainen,
Pois onnen ijäks poistavainen
Merehen, jok' on pohjaton.
Terästä onko miekassasi
Ja urhon mieltä rinnassasi
Ja vanhaa isäin kuntoa?
Valolla pimeys pois aja,
Puhdista siitä joka maja,
Ett' elää saamme rauhassa!
Hyvääkö harrastat? No, sitten
yhdisty riviin raittihitten
Ja toimi, älä puhu vaan.
Käy — pilkkaa vastaan sotienki
Rakastain, uskoin, toivoin — henki
Pimeyden poijes poistamaan!
Unelma.
Näin unta, että vihdoin lapset maan
Vapaiksi pääsi juoppoudestansa,
Kahleensa katkoin pääsi paheestaan
Palatsein asukkaat ja mökkein kansa.
En nähnyt enää ketään kulkevan
Ryysyissä pitkin tietä hoiperrellen,
Vaan onni asui alla taivahan,
Kaikk' eli uutterasti toimiskellen.