Jo tähysteli akkakin.
"Kas — seinäänkö mä heitinkin?
Peikko on kiukaan vienyt,
Sitä en minä tiennyt."
Hän syrjään astui, hoipersi,
Pelolla sanoi, sopersi:
"Lähdetään kotiin, — täällä
On peikot vallan päällä!"
Vaan tyttö vastaeli näin:
"Katsokaa tänne taaksepäin!
Täällä on joku rymy."
Ja (huulillansa hymy)
Hän heitti vettä vareesen,
Ja höyry huokui huoneesen,
Jo kivet pamahteli
Ja löyly lehotteli.
Nyt akka oli ihmeissään,
Ei huomannut hän virhettään
Vaan kovin kummasteli,
Jo viimein lausueli:
"Sun kanssas täällä olkoon hiis',
Mä löylyllesi annan viis',
Sä koska silmät käännät
Ja nurin kaikki väännät!"
Hän kovin alkoi pelkäämään,
Ja läksi kotiin pötkimään,
Vaan sattui surun seikka:
Hän kaatui kuperkeikkaa.
Pelkonsa tuosta kiihtyi vaan,
Hän nousi, riensi uudestaan,
Vaan kaatui toisen erän
Ja kerta kerran perään.
Vaan tyttö huusi saunastaan:
"Hoi mamma! juoskaa hyvin vaan!
Kovin on kiiru teillä,
Jo peikot kintereillä."
Ja akka pani parastaan,
Hän ähkyi, puhkui kiiruussaan,
Vaan roiskis! — taasen kaatui,
Kurahan kurja maatui.