"Mutta Kustaa mä kuitenkin olen", puheli Olli vielä, mutta pöytä oli vaan liikkumata.
"No, olenko Olli sitten?" kysyi Olli viimein, ja pöytä ei pysynyt enään rauhassa, vaan kumarsi kohta sangen syvään Ollille.
Ja nyt oli Olli varma siitä, että pöydässä oli henki ja ymmärrys. Ja hän rupesi puhelemaan Mutkalalle miten hän sen keinon ja konstin voisi saada.
"Niin, poikani!" sanoi Mutkala. "Konsti maksaa rahaa; eikä se olekkaan enään konsti, kun sen kerran taitaa. Tuon suuren ruoka-pöydänkin panen minä tanssimaan".
"Oh, heikkarissa!" kuului silloin useampain suusta.
Mutta Mutkala oli luja puolestaan, ja sanoi, että he saisivat hypätä pöydälle istumaan, ja hän sen panee sittenkin tanssimaan.
"Mitä pannaan vetoon?" sanoi joku joukosta.
"Halstooppi rommia", sanoi Mutkala, varmana voitostaan.
Ja nyt rupesi Mutkala toimeen. Hän meni kamariinsa ja palasi sieltä hetken perästä kraapien tukkaansa ja höpisten jotakin suupielestänsä. Samassa tuntui myös väkevä tulikiven haju kaikkein läsnä olevain haju-reikiin tunkevan.
Mutkala siveli pöytää, hieroi ja lämmitteli sitä kämmenillänsä, ja kraapasi aina ajan takaa korvansa ta'ustaa. Apulaiset hieroivat myöskin pöytää. Ja katsokaas ihmettä! Suuri väen-pöytä rupesi liikkumaan.