Poikaset, joilta hän oli voittanut napit, olivat suruillaan, kuin konkurssiin joutuneet, ja miettivät, miten saisivat nappinsa takaisin. Yksi joukosta, Lepistön Ville, joka oli "teikannut" jo kaikki takkinsa napit ja puolet pöksyn-napeistaan, sai viimein asian selville. Hän astui miehekkäänä esiin ja sanoi:
"Koska isommat miehet pelaavat korteilla rahaa ja viinaa, niin saatammehan me pelata nappia. Löppösen Laurilla on kortit, ja niin samoin Tijaisen Tanelilla. Kyllä kai me jommaltakummalta saamme toki lainata kortit muutamaksi tunniksi. Suostutteko tuumaan?"
"Suostumme", sanoivat yhteen suuhun kaikki napittomat raukat.
Ja siitä kohta hakemaan korttia.
Hetken perästä tuli "Töppös-Tanelin" Risto-raukka surkean näköisenä takaisin ja sanoi, ett'ei Töppösen Laurin kortit joutaneet tänä päivänä laisinkaan: heillä oli itsellään ahkera pelaaminen Suhosen saunassa.
Mutta eipä vielä kaikki toivo ollut hukassa. Lepistön Ville ei ollut vielä palannut Tijaisen Tanelin tyköä.
Ja voi iloa! Ville palasi hetken kuluttua, kortit kourassa. Eipä siis muuta, kuin hakea sovelias peli-paikka. Ja siksi valittiin Rönkön riihi, joka oli kappaleen matkan päässä kylästä.
Tultiinpa sinne perille, istuttiin pelaamaan "nakkia", kuin aika-miehet.
"Mutta minä en osaa laisinkaan pelata", sanoi Olli.
"Sinä 'löylyn-lyömä!'" sanoivat toiset, "pian siihen oppii, ja kyllä me opetamme".