Ja siihen loppui se leikki, ja samoin muutkin leikit sille illalle.
Mutta mikä parasta ilossa oli, oli se, että Ollin isä sattui juuri silloin tulemaan sisälle, kuin Olli löi. Isä ei sanonut mitään, vaan tarttui Ollia kädestä kiini ja talutti honto-pojan luokse. Silloin hän vasta kysyi molemmilta:
"Olitteko kiukussa, vai leikkiäkö se vain oli?"
"En minä aluksi ainakaan ollut kiukussa", vastasi pitkä poika, "mutta nyt en enään takaa, vaikka vähän olisinkin nyreissäni".
"Mutta minä en ollut aluksi, enkä ole lopuksikaan vihanen", vakuutti
Olli.
"Pyytäkää anteeksi molemmin puolin", sanoi vanha Matti vakavasti.
"Mitä joutavia!" huusivat toiset.
"Mutta minä pyydän", sanoi Olli. — "Anna anteeksi, älä ole vihanen!" sanoi hän pitkälle pojalle. Ja samoin teki pitkä poikakin puolestansa. Ja niin oli rauha taaskin, mutta, kuten sanottu, leikit loppuivat myös siihen.
Tultiinpa näillä Matti-suutarin ja Ollin neuloma-matkoilla taas toiseen paikkaan. Talo, jossa oltiin, oli niin etäällä kotoa, että jäätiin sinne yli sunnuntain. Ollilla oli siis hyvä aika huvitella itseään.
Koko edellä-puolinen meni "pottasilla"-leikkiin ja Olli voitti vallan hassusti. Hänellä oli kaikki plakkarit täynnä nappia. Hän oli siis tarkka heittämään.