Pojat kuhertelivat aikansa pirtissä, ja kun näkivät, että kaikki oli jo levolle menneet, lähtivät hekin.
Mutta kun aamulla piti ylös nousta, niin nukutti Ollia erittäin raskaasti. Isä istui jo neulomassa, eikä Olli vain noussut.
"Oletko sinä kipeä, vai mikä sinua vaivaa, kun et jo nouse ylös?" kysyi isä viimein.
"En ole kipeä, enkä kuittikaan", vastasi Olli.
"Jaksatko nousta ylös sitten?"
"Jaksan kyllä. Antakaas mun housuni siitä penkiltä!"
Isä rupeaa hakemaan, eikä löydä, niitä kun ei ole olemassakaan.
"Mikähän pojan housut on vienyt?" kysyi suutari emännältä, joka tulee aamu-askareiltaan.
Mutta ei emäntä tiennyt. Housuja haettiin joka paikasta, eikä löydetty.
Ollin sydän palpatti pelvosta, ja hän veti peiton silmillensä.
Viimein meni isä pojan luokse, ja kysyi, mitä hän silmiään peitteli. Ja kun ei poika vastannut, niin veti hän peiton pois, ja näki Ollin itkevän.