"Olisikko tuo paljon ollut vaivoistani, roikale?" manasi Leena. "En ole enään morsiames tästä lähtein, koska tuollaisen häpiän teit".
"Enkä minäkään enään sinun sulhases, votakka, koska varastit mun kukkaroni", vastasi Löppösen Lauri, ja vetäysi piiloon väkijoukkoon.
"Loppuuko asia tähän?" kysyi lautamies, ja kääntyi Laurin puoleen.
"Loppuu, minun puolestani", vastasi Lauri, ja lähti menemään pois.
"Mutta ei minun puolestani, sinä rakas Laurini", ennätti Leena, ja hyppäsi ylös rapakosta, ja suoraa päätä Laurin kimppuun.
Joukko hajaantui, ja katseli nauraen, miten Lauri ja Leena juoksivat perätysten aivan, kuin "leksisillä" juostaan. Ja vähitellen rupesi koko lauma juoksemaan samaan suuntaan, nähdäksensä leikin loppua.
"Juoskaa vain, ja menkää sitä tietänne!" sanoi Olli joka rupesi hengittämään helpommin.
Mutta samassa huomasi hän lautamiehen ketsovan sivulla ja nauravan, minkä jaksoi. Hän kääntyi oitis lautamiehen puoleen ja sanoi:
"Antakaa anteeksi, en minä teille sanonut viimeisiä sanojani, mutta tuolle hullulle joukolle".
"Hulluja perätikkin he ovat", vastasi lautamies. "Minua vaivaavat varasta hakemaan, ja sitten ovat samaa joukkiota. En mar minä enään vasta lähde Löppös-Laurin asioille Löttös-Leenaa takaa ajamaan. Saavat vast'edes sopia itse asiansa".