"Pidä leipä-läättis kiini", ennätti emo sanomaan. "Ei lautamies sinua pilkkaa, tolvana".
"En, poikani, minä sinua pilkkaa", vastasi lautamies. "Minä annan kohta puolen hintaa käsirahaksi. Kyllä minä tiedän, mitä tuollainen kapine maksaa. Valkoisena maksoin piirongista Luuvermannille viisikymmentä markkaa; eikä sen teko ole yhtään parempi, kuin tuokaan".
Olli oli ääneti, ja ihmetteli, että hänen työtään voitiin verrata mestari Luuvermannin työhön.
"Niin", ehätti äiti taas sanomaan, "Ollilla on 'snajua'; se poika tekee suutarin-työn puhtaan, ja nikkarin-työn vieläkin paremmin".
"Niin se näyttää", vastasi lautamies. "Eikä sitä ole, kuin jokunen vuosi, kun minä näjin hänet poika-kloppina juoksentelevan. Mutta lapsista tulee ihmisiä, ja ihmisistä vanhoja äijiä ja ämmiä, kuten mekin olemme jo sen totuuden saaneet kokea".
"Niin, niin; suku tulee, toinen menee. Me riennämme pois nuorempain edeltä, ja he astuvat meidän sijaamme", huokasi vanha suutari ja rupesi näpertämään työtänsä.
VI.
"Kaikissa näissä ollaan, sanoi pässi, kun päätä leikattiin".
Sananlasku.
Ei auttanut Ollinkaan kauvempaa jäädä rippikoulusta pois, vaan seuraavana kevännä piti sinne lähteä. Hän saikin jo talven ajalla kuulla pientä pilkkaa siitä, että ei hän ollut vielä käynyt "lukemassa mieheksi". Hän oli kasvanut jo kokomoiseksi pojan-tolkiksi, ja naapurin Kalle, joka oli häntä pienempi, vaan jo käynyt rippikoulunsa, sanoikin kerran pilkalla Ollia "ruunan kummiksi". Hän, näette oli jo ollut lapsen kumminakin.