"No, minä laulan paremmin", vastasi Olli ja lauloi taas:
"Keitäs kultani kahvia,
Ja keitä ero-pannu;
Hei, ei meiltä ennen rakkaus lopu,
Kuin kahvi-valkea sammuu!"
"Vai niin, roisto!" kiljasi Kreeta ja viskasi kerma-kannun Ollille päin silmiä.
"Kiitoksia!" lausui Olli ja naureskeli vain, kuten ennenkin. Sitten kääntyi hän ovelle, ja sanoi mennessään:
"Juo nyt yksin kahvis; nyt on vanhan kullan rakkaus sammunut, kuin taula".
"Pysy suutari lestilläs, retkale, roikale, narri j.n.e." haukkui ja metelöitsi Kreeta Ollin perään.
Mutta Olli ei ollut kuulevinaankaan, meni vain menojaan, ja miettei, miten Kanalan Kaisan kanssa kävisi, tokko siitäkin tulisi samallainen loppu, tai kävisikkö toisin.
Pari viikkoa piti Olli väli-aikaa, ja lähti niin eräänä lauvantai-ehtoona syötyänsä liikkeelle, ja lauleskeli mennessään:
"Kukko se lauloi aamulla varhain,
Ja lukkari sunnuntaina.
Lauvantai-ehtoona saunan jälkeen
Lähtevät pojat naimaan".
"Jopa minä tiedän, mihin isäntä menee", ilkasteli suutarin piika vanhalle emännälleen, tupaan tullessaan. "Minä kuulin hänen laulunsa vainiolla; Kanalaan päin hän menee".