"Tulikuonoko?"
"No, kukas sitten? Tulikuono juuri; häntä minä tarkoitan. Hän, näetkös, ei tullutkaan aivan tavallista tuloa".
"No, Repekka-äitini! Mitenkä hän sitten tuli?"
"Annas mun puhua! — Eräänä päivänä oli Tulikuono sangen suruissaan. Hän oli silloin jo vallan terve. Ontaro näki Tulikuonon surun, ja kysyi, mitä hän suri".
"Mitä suren", vastasi Tulikuono, "kun en tiedä, miten muijani ja muut omaiseni nyt jaksavat. Olis jo halu heitäkin nähdä; mutta en tiedä, miten minä näin kylmällä voin lähteä matkaan. Matka minua peljättää".
"Mitäs joutavia? Pian täältä pääset, jos suostut yhteen ehtoon".
"Mihin ehtoon?" kysyi Tulikuono.
"Että annat minulle perimmäisessä kytkyessä olevan lehmän navetastasi".
"Annan kyllä, jos eheänä pääsen kotiini", vastasi Tulikuono.
"Tiedätkös, minkä tähden sitä pyydän?" kysyi Ontaro.