"Vai niin! Sitten en puhu enään mitään. Minä etsin vaimoa, jonka saan yksinäni hallita".
Ja niin kääntyi Olli takaisin taas ja lauleskeli mennessään:
"Hoi on, hoi on huolettaa,
Ja harmiksi alkaa pistää;
Ei nyt enään akkaa löydä
Kelvollista mistään!"
Mutta ei Olli vieläkään väsynyt etsimiseen. Seuraava jota hän nyt kosi, oli Leskelän Leena. Leena oli hyvin taipuvainen kauppoihin; mutta osoitti niin suurta saamattomuutta ja typeryyttä, ett'ei hänkään Ollia miellyttänyt.
"Mitä minä kunnottomalla ja typerällä vaimolla teen?" ajatteli Olli itseksensä. "Sen, jonka minä otan vaimokseni, pitää oleman siivon, taitavan, puhtaan, kelvollisen, kauniin ja rakkaan".
Ja ett'ei Leena ollut sellainen, niin hylkäsi hän Leenankin.
"Voi, poika-parka sinuas!" valitti äiti kerran Ollille. "Olet jo monen kanssa kauppoja tehnyt, etkä vielä yhtäkään miniätä minulle tuonut".
"En olekkaan", vastasi Olli vähän nenillänsä, eikä sen enempää sitten virkkanut.
Mutta kohta saman päivän ehtoolla meni hän jo Tuorilaan, Tiltaa kosimaan; ja pistäysi Tildan kamariin.
Kun Tuorila ymmärsi asian, niin komensi hän akkansa kahvia keittämään, ja toi taas viina-potun pöytään. "Kas niin, akkaseni! Sanoinhan minä sitä, että vielä Tuorila taaskin yhtenä talona on. Olli Oivallinen, joksi Kierilän herra hänet risti, on tullut kosimaan meidän Tiltaa".