"Käskekää vain; minä en tottele!"
"Nyt kuulette, hyvä Tuorila, minkämoinen tyttärenne on. Minä en tahdo häntä vaimokseni".
"Saatanan lutukka!" ärjäsi Tuorila, ja tapaili Tiltaa tukkaan; vaan
Tilta vältti ja juoksi pihalle.
Ja Tuorila tuli niin pahalle päälle, että Olli piti parhaimpana lähteä pois koko talosta. Ja niin jäi se kosioiminen.
Mutta Olli oli saanut hyvän opin sinä ehtoona. Hän rupesi aina useammin tulemaan juovuksissa kotiin, jopa räysäämään viina-päässä kylässä ja kotonaan. Naimis-puuhat jäivät sikseen, ja Olli piti hauskana juosta kylässä yö-kaudet.
Vanhemmat varoittivat häntä, ja nuhtelivat siitä, erittäinkin juomisesta; mutta Olli vastasi kopeasti:
"Omallansa Olli ajaa, rahallansa rillittääpi", eikä pitänyt sen enempää lukua heidän nuhteistaan.
Vieläpä oppei Olli muun hyvän lisäksi korttipelin taas uudestaan, ja siinä meni häneltä monta yötä ja monta markkaa turhaan.
Eräänä ehtoona otti hän kaksikymmentä markkaa rahaa plakkariinsa, kellonsa pisti hän myös plakkariin, ja merivaha-piipun hampaisiinsa, ja lähti huijaamaan.
Aamulla tulee hän takaisin murheellisen näköisenä, lähestyy vanhaa äitiänsä ja alkaa laulaa vedet silmissä, suu väärässä ja pää täynnä viinaa: