Emäntä rupesi itkemään, ja sanoi:
"Vaimoa jalompaa ette saa, vaikka tikulla etsitte. Mutta minä raukka jään häntä kaipaamaan".
"Ihmisen pitääkin luopumaan isästään ja äidistään ja aviopuoliskoonsa sidottaman", arveli vanha suutari tyytyväisenä. "Olli kelpaapi myös kaikkiin, eikä hänessä ole juuri mitään moitittavaa".
Liikalakin tuli kohta väkensä kanssa kotiin ja suostui asiaan.
"Mitäs minulla siihen on enään sanomista, kun asianomaiset ovat siitä kerran keskensä suostuneet?" tuumaili hän, raapei korvansa ta'ustaa ja istui syömään.
Ja sanoma tästä tapauksesta kerkisi jo ennen sunnuntaita läpi koko seurakunnan. Asiasta arveltiin jos jotakin ja "konttia kannettiin" suutarille ja Liikalaan kilvassa kumpaiseenkin paikkaan. Mutta ei se siitä parantunut: Olli oli korvia myöten rakastunut Liisaan ja Liisa rakasti Ollia sydämmen pohjasta. Ja rakkaus on sokea.
Olli ja Liisa kuulutettiin laillisesti avioon ja vihittiin kohta. Olin minäkin häissä, ja hauskaa siellä olikin. Kepolan Kreetakin oli tullut "kuokkimaan", mutta ei kehdannut oikein edes silmiäänkään näyttää, syystä, että armottomat poika-nulikat ja jopa joku isompikin osoittivat häntä sormella ja sanoivat: "saat, Kreeta, rieskoja nyt paistaa", ja "tuhka pussia kantaa", j.n.e. Kanalan Kaijasta ja Tuorilan Tiltasta ei tehty liiaksi pilkkaa, — he olivatkin kutsutuita —, mutta kyllä hekin osansa saivat.
Viulut soivat ja nuoret hyppelivät. Vanha suutari istui pöydän päässä soittajain rinnalla ja polki tahtia hymyssä-suin ja pää vähän kallellansa. Ja kun sitten joku poika-hutikka väliaikana pyysi pelimannein "natkua" pelaamaan, niin eipä vanha suutari enään voinut itseään hillitä vaan nousi hän paikaltaan ja meni hakemaan vanhaa "muijaansa". Ja kun hän löysi hänet, niin "natkutti" hän vielä nuoren pojan norjuudella "muijansa" edessä "natkua", ja lauloi siihen kuuluvat sanatkin:
"Minä naisin sun, minä naisin sun,
Kyllä kai, kyllä kai minä saisin sun",
josta nuorille tuli lisää ilon ainetta.