Päästiin kuin päästiinkin laivan luo, keulapuolen ja maan väliin. — Valvottiin aina laineiden väliaikaa, ja silloin mentiin sinne maan ja keulapuolen väliin ja kaapattiin laivasta mies tai pari haapioon, ja taas soudettiin pahempien hyökyjen ajaksi ulomma odottamaan ja ajamaan vettä haapiosta.

Viimein ei näkynyt laivassa muita kuin sen päämies. Silloin nähtiin, että rannallaolijat viittoivat ja huusivat meille jotain, mutta eihän me kuultu mitä. Perästä saatiin tietää, että maallaolijat, jotka asian paremmin näkivät, olivat huomanneet, että laiva hajoaa siinä paikassa, taittuu keskeltä poikki ja pirstoutuu, ja olivat meille koettaneet huutaa: "Älkää tulko lähelle!" — mutta eihän me innoissamme mitään muuta tarkattu kuin että laivan päämieskin on pelastettava — eikä totta tosiaan mitään kuultu, vaikka mitä olisivat huutaneet. Kun taas tuli rauhallisempi väliaika, huusi Topi-veikko-vainaja: "No nyt pojat!" — ja me sousimme laivan suojaan ja sieppasimme päämiehen väylingiltä haapioon. — Samalla nousi veikko-vainaja haapion keulassa seisoalleen ja huusi: "Ja nyt maalle, ennenkuin hyöky tulee!" — Hän, se vainaja, oli sepinyt pitkän haapion pestiköyden, ja samalla kuin minä ohjasin haapion kalliota kohti, siihen, missä se oli loivinta, veli-veikko heitti pestin kalliolla seisojille, joiden piti siepata se kiinni ja vetää haapio miehineen päivineen kuin hain kidasta aina kuivalle kalliolle asti. Mutta heitto ei tuulessa onnistunut ensi kerralla — toisella vasta, ja huikean "kovast, kovast, kovast"-huudon raikuessa veti kansa meidät maalle. Mutta juuri sinä silmänräpäyksenä kuului merestä kamala pauhu. Itse päähyöky, sata kilometriä Suomenlahtea vyöryttyään ja voimiaan kooten, se sieltä tuli. Kuului ryskettä ja pauhua, ja jyrisi kuin ukonilmalla. Ja kun minä, joka istuin perällä ja olin ohjannut, hätääntyneenä vilkaisin taakseni, näin laivan taittuvan juuri sillä hetkellä keskeltä poikki — peräpuoli laivaa kaatui mereenpäin ja keulapuoli maallepäin. Näin vain ilmassa koko keulatakilan kaatuvan meitä kohti. Olisin huutanut veli-Topille, joka vielä seisoi haapion keulassa, "väistä", mutta en saanut sanaa suustani. Tuijotin vain takilaan, joka mastoineen, raakoineen ja purjeineen kaatui meitä kohti kuin Jumalan ilma. En saanut sormeanikaan liikkeelle. Joka jäsen oli hervoton. En edes hengittänyt! Näin vain, että nyt se tulee — loppu nimittäin, niin minulle kuin muillekin. Veli-Topin löi masto — märssytanko — kuoliaaksi, ja minun vasen jalkani jäi murskaantuneena haapion pohjan ja saalingin väliin. Muille ei tapahtunut mitään. Lopulta minut saatiin irti ja veli-Topin ruumis. Laivan päämies luki heti siinä kalliolla minun kouraani kaksikymmentä puntaa rahaa, ja lupasi lähettää veli-vainajalle mitalin ja kunniakirjan ja kiitti itkien meitä ja Jumalaa omasta ja miestensä ihmeellisestä pelastumisesta.

* * * * *

Vieras kyselee ja utelee, kunnes koko sankariteko, paitsi Mikon osuus, on käyty kohta kohdalta läpi.

Emäntä on istunut lähelle ikkunaa hänkin ja lausunut sanasen silloin ja tällöin — täydentäen parhaansa mukaan Mikon useissa kohdin hyvinkin vaillinaista kertomusta.

Kumpikaan, isäntä yhtä vähän kuin emäntäkään, ei ole koko aikana katsonut kyselijää suoraan silmiin.

Syntyy pitkä vaitiolo. Sen ajalla Mikko imee kiivaasti piippuaan ja ajattelee, niin että leukapielet tutisevat — ajattelee näinikään:

Kyselee vainajien tekoja! — Mitä muka teki ja mistä sai kultamitalin ja kunniakirjan! — Tahtoo nähdä sitä kultaista mitaliakin nauhoineen! — Saatana hänen ties, missä se on — jossain kirstunkolossa! — Ei näe ja kysele edessään olevasta elävästä ihmisestä mitään — että missä sitä ollaan menetetty vasen jalka? — esimerkiksi — tai muuta. — Jo olet tuhma! — Jo olet tuhma ja sokea mieheksesi!

Emäntä myös, huojutellen ruumistaan ja tuijottaen ikkunalla kukkivaan turkinpalsamiin, miettii samaa:

Kyselisit paremminkin, missä tuo Mikko-parka on jalkansa menettänyt ja että eikös ole vaikeaa saarelaisen elää puujalkaisena? — Panisin minä paikalla kahvit tulelle, jos sitä ymmärtäisit kysellä, ja olenpa varma, että Mikko löytäisi kaapistaan rommiputelin! On sillä! On sillä sikarejakin! On sillä! — — —