KAARINA (punastuen)
Mikään sekoita ei aivojamme. — Kutsu vähän myöhä lienee, mutta, rakkaat vanhat tädit, tunnettehan herra Kuokkinaisen, jopa aina nuoruudesta asti: ilon hetket suo hän itsellensä vasta jälkeen pitkäin ponnistusten. Yhden käden sormilla ne kaikki laskea voi ilonhetket, jotka aikana hän aviomme antoi itsellensä. Kun sen sitten joskus muistaa, muotoja ei malta noutaa. Siksi nytkin vasta tänään tiedon antoi.
Työ ja uurastus on hänen osanansa, työ tään kotikaupunkimme hyväks. Lepo, ilo, nautinto on hälle vieras. Töineen, lahjoineen hän kaunistus on Turun, oiva esimerkki nuorisolle kevyelle tämän nykyajan. Enemmän kuin kukaan tätä ennen Henni palvellut on yhteishyvää, katsomatta omaa etuansa. Valtiasmeren rantain helmi Turku — senhän tunnustavat ulkolaiset, — eikä Hennin osa Turun loistoon ole vähin, vaikka itse sanon. — Niin, ken työss' on kiinni lailla Hennin, ennätä ei valmistella viikkomäärin juhliansa. Työnsä äärestä hän tästä nousee, sanoo: "Kaarinainen, armas pulmuseni, kuudes kerta valittihin minut pormestariksi nyt tänne Turkuun viime Valpurina, niinkuin tiedät. Siinä onpi muiston syytä meille. — Siispä Kaarinainen tulit luoksein oivaan aikaan, juhla laittakaamme! Laulut kaikumaan ja soitot soimaan, nuoret karkeloimaan lattialle, vanhat pulikoimaan apajalle, saaliin hakuun, nuotin, verkoin." — Nyt hän itse riensi kaupungille saamaan juhlan juonta kokoon.
KIRSTI
Ymmärrämme, leikkiäpä haastoin. — Oma vikamme, jos joku meistä kesken pukeneena saapuu juhlaan!
KAARINA
Suonette kai, että hetkeks poistun, muuttaakseni hiukan pukuani. Sillä aikaa huvitelkaa toisianne! Käsken palvelijan tuoda tänne viinipikarit ja mesileivät.
KIRSTI
Ole hyvä, Kaarinainen!
(Kaarinan mentyä:)