No, joko Abrahamkin epäelee? — On Kuokkinaisten lasten äänet täällä jo kajahdelleet monta vuosisataa.
PAAVALI
Jo kajahdelleet monta vuosisataa?
HENNEKIN (ilmeisesti jo humalassa, liikutettuna puheista:)
Niin, oikeass' on jalo rouva Kirsti. Isäni, kuulu Henrik Kuokkinainen, jok' kuoli lähes satavuotiaana, hän kuullut oli isoisältänsä sukumme ammoisin jo valtiaina sodan ja myöskin rauhan töissä olleen. Ja minne sukumuistot ulottuvat, nuo muistot muinaisihin sotavuosiin, niin aina isäntänä Ruissalossa on Kuokkinaisten sukuvanhin ollut. — Niin eräs heistä, Repo Kuokkinainen, sai sankarkuolon Auran taistelussa, noin kaks ja puoli vuosisataa sitten päämiesnä, kuninkaana suomalaisten, Kupittain lähteen luona, joka täynnä ol' ollut silloin hyytynyttä verta. Kun kuuma taistonpäivä vihdoin päättyi, niin seisoi joukot vielä lyömätönnä, molemmin puolin taistoon valmihina. — Päämiehet meidän kävi neuvotteluun Koroisten luona, saaden päätökseksi: Pääjoukot siirtyy uusiin asemihin, ja Revon poika, Heikki Kuokkinainen, käy uhriks' pienen jälkijoukon kanssa.
Jo päivä nousi vanhan linnan luona, kun Heikki, Revon poika, joukkoinensa tuon heittyi Ruotsin kuninkahan armoon.
Nuor' Kuokkinainen silloin Kupittailla sai purppuralle puuntavaisen kasteen ja lyötiin ritareiksi tovereineen. — Ja Ruissalossa pyhä uhrilehto, tuo ikivanha jätti-tammimetsä, se lyötiin kumoon uuden uskon vuoksi. Ja isiemme pyhä uhrilähde — se, jonka vettä täällä vielä juomme — se lapioitiin umpeen manauksin.
Näin Ruotsin mies pääs' valtiaaksi Auran.
Ja tuosta lähtehestä taru kertoo: Min lapioiden saivat päivin umpeen, sen viereen aamuin ilmaantui taas uusi; ja lähde vielä pulppuilevi tänään.