Ma sanon, että koska pikarit on tyhjenneet ja päivä kohta laskee, niin vaietkohon riidat mennehistä. — Nyt nuoret kaikki ulos karkeloimaan, siell' laulut, soitot iloisina soimaan, ja vaarit apajoilleen pulikoimaan Ruissalon vanhain herrain tuttuun tapaan.
(Kuuluu huutoja: "Hyvä, hyvä." Käsien taputusta. Yleisen hilpeyden vallitessa hajautuu seura. Useat nuoret poistuvat tanssien. Näyttämölle jäävät Kaarina ja Annikki. Ulkoa kuuluu tanssi ja laulu. Osa tanssikenttää näkyy akkunain ja ovien kautta.)
ANNIKKI
Kuin palvella voin teitä, hyvä rouva? Te näytätte niin kovin uupuneelta.
KAARINA
En käskenyt sua avukseni jäämään.
ANNIKKI
Se totta on ja pyydän anteheksi. Ma jäin, kun kukaan muu ei jäänyt tänne. Ma tahdoin jäädä teitä lohduttamaan. — Mun asiani kysellä ei ole, — sen kyllä ymmärrän ja hyvin tiedän, mi aiheutti surun, pahoinvoinnin. Mut viaks' laskettane sit' ei mulle, jos hyvää tarkoittaen jään ma tänne ja poistun ensi viittauksestanne. — Jos sallitte tään orjattaren haastaa, niin lausuisin ma vielä pari sanaa — En vaieta voi minä, eikä kukaan, ken havainnut on tämän hurskauden, tuon tekopyhän, viisaan vaivaisuuden, mi herra Hennekinin olinmailla kuin kuuma poutatuuli polttaa kaiken, mi kukoistaa kuin kevään vehryt nurmi.
KAARINA
On sanas ehkä liian ankaroita.