ANNIKKI (innostuen:)
Jos mull' ois mies noin vanha, ikäloppu, mi ajast'aikaan luostarveljen lailla vain kidutuksin, paastoin päivät viettäis ja kaikin sielun voimin ahmis kultaa, ja pappein kanssa sielunautuudestaan kävisi kauppaa kultapyörylöillä, sill'aikaa kun mun nuoruuteni ruusut, lakastuis elon hukkaan vieriessä — ah, Luoja varjelkoon, mit' aattelenkaan…
KAARINA
Ei käy, ett' isäntiäs tuolla tapaa sa arvostelet heitä moitiskellen.
ANNIKKI
On totta tuo, mut totta myöskin tämä: Jos minä rouva oisin ja te orja, niin kysyisin ma teiltä: "Miltä näyttää? Ehk' onko joku kohta rempallansa?"
(Ulkona tanssitaan. Kuuluu laulua.)
Ja jos tuo orja mulle sitten vastais, näinikään, vanhan runolaulun lailla: Ei pitäisi neien nuoren, miestä vanhoa valita. Vilu kämmen, jäinen jalka, kylmät kylkensä molemmat. Ei älyä neiti nuori vanhan miehen miettehiä, eikä vanha varsinkana tunne nuoren tarpehia. Yksin saapi vanhan vaimo, käyä päivänsä pätöiset, yksin lähteä levolle, ei ketänä kumppalina, joka suuta suikkajaisi, syyhyttelisi sivuja, kupehia kutkuttaisi, lantehia laitteleisi. Vanha on leikkinsä pitänyt viettänyt iloisen illan kanssa toisen morsiamen, niin vastaisin ma orjattarelleni: "Suur' kiitos sulle vastauksestasi! Oot viisaampi kuin miksi sinut luulin!"
KAARINA
Mut rakas lapsi mene, jätä minut!