OLAUS H.
Ajattelen? En niin mitään — Mutta sanos mulle, miksi ihmiseltä ainoastaan kasvot rypistyvät!
KAARINA
Etkö tunne vanhaa sananpartta: "Kasvot kantavat suruja, hartiat eväsmuruja." — Ensin sortuu suuritaakkaisempi.
OLAUS H.
Soisin aina luonas' olevani, suruilta sua armas suojaamassa. — Soisin, että oisit Voionmaalla! — Aamuin veisin sinut korkealle kesäaamuamme ihailemaan. Näin me siellä myöskin seisoisimme. Sinä armas silloin haasteleisit: "Päivä paistaa, näätkö Olaus sitä? — Nousee merestä ja laskee sinne, — kulkee yli taivaan jättikuvun, paistaa meille, meille ainoastaan!" — Sanos, mikä tääll' on kaunehinta?
KAARINA
Miksi sitä kysyt, sano, miksi?
OLAUS H.
Tietääkseni, onko kaunis sama sinun silmissäsi, niinkuin minun.