HENNEKIN
Henkes säästät, jos tuon toteen näytät.
INKOINEN
Kaiken! Kuinka haluat vain, herra. — Ensi venheen soutaja jäi eloon, uiden pelastui hän laivahamme sekä seisoo tässä vieressäni. — Hänpä tietää, miten kaikki kävi.
HENNEKIN
Kuka lienetkin, mies, kerro kaikki! Jos vain taidat meidän kieltä, kerro!
MERIMIES
Tuskaa suurempaa ei voine olla, kuin on mulla tässä, kertoessain kuolemasta, itse eloon jääden. — Viime matkallaan toi morsiamen jalo herramme, nuor' Olaus Hordinch. — Ensi päivät onnekkaina meni. Luultiinkin jo kaiken hyvin käyneen. Sitten alkoi rouva tuumaella, kyynelissä nähtiin hänet usein. Turusta kun olin, niinkuin hänkin, uskoi rouva mulle aikehensa: Sanoi palaavansa heti Turkuun jonkun hansalaisen aluksessa, johon pyysi mua soutamahan. Sanoi palaavansa Turkuun jälleen, vaikka tiell' ois kaikki meren kauhut. "Säkkiin, tuhkaan pukeuneena", sanoi, "menen polvin rukoilemaan anteeks' polomieheltäni, jonka jätin". — Yötä päivää siitä asti rouva, ootti laivaa, jolla kotiin pääsis! Inkoisen kun sitten laiva näkyi, lähdimme me heti sitä kohti, luullen tulevan sen Lyypekistä sekä Turunmaalle purjehtivan. Salaa lähdimme me satamasta, kohti laivaa soudin minkä jaksoin. Luulimme jo paon onnistuvan, aikeemme kun nähtiin Voionmaalta. Satakunta soutajata heti jälkehemme nuorin voimin lähti. Vaikka vanha olen, olisimme turvaan ennättäneet, pelastuneet, ellei laivasta ois' kivi tullut, joka jollapahaseni murti. Tämän nähtyänsä ajajamme venheet käänsi, hiljaa maihin sousi. Uiden jatkoin matkaa, auttain häntä Viimein väsyneenä, uupuneena kuolonuneen nukkui turvattini, jonka hamaan laivankylkeen autoin, itsekin jo melkein lopuss' ollen. Neljä vahvaa merimiehen kättä ensin hänet, sitten minut nosti laivan kannelle. — — Kuin kuollut olin.
Viime sanoiksensa lausui vainaa: "Herra Hennekin jos rikokseni katsoo anteeksantamattomaksi, älköön kuiten kurjaa ruumistani hylätkö ja poies käännyttäkö. Jos taas anteheksi antaa voisi, suokoon hautakammionsa luona mulle leposijakseni nurkan. — Hennin uskonvoima sekä henki riittää pelastukseks' minullekin edessä tuon suuren Tuomarimme!" Lausui vainaja sen kirkkain silmin, niinkuin Tuomarin jo nähnyt oisi, Haudattavaksi kun toivoi Turkuun, toimme ruumiin tänne mukanamme.
(Munkit kantavat sisään valkeisiin puetun Kaarinan ruumista paareilla, laulaen surullisen juhlallisella äänellä:)