Uskonluopio ma olen, hylky, sieluni ma olen menettänyt. Tuolla paholainen ilmaa liitää sielulleni sijaa valmistamaan. —
(Katsoen ruumiiseen.)
Toivoit pelastusta uskostani! — Oisko mulla vielä pelastusta? Uskallanko sitä mistään pyytää?
(Ihmisjoukko seisoo ympärillä.)
ÄÄNI JOUKOSTA
On kaniikki Hordinch jossain täällä. Hän vois kirvoittavan ripin antaa.
(Jotkut rukoilevat, useat itkevät. Kuuluu ulkoa aseiden helinää ja komentavia ääniä. Sisään astuu miesjoukko. Sen keskellä nähdään Olaus Hordinch vangittuna. Joukon johtaja lähestyy epäröiden väen muodostamaa piiriä ja Hennekiniä.)
JOHTAJA
Jalo Hennekin, on toivomukses' vihdoin täyttynyt, ja saanut voiton kaunis oikeuden kilvoittelus'. — Meidät ensin lyötiin, peräännyimme aina Saksan rannikolle asti. Väijyilimme, viimein hyökkäsimme laita laitaa vasten voiolaista, jonka kannelta tään vangitsimme hetken tuiman tappeluksen jälkeen. Sano, mitä vangillemme teemme!
HENNEKIN (katsoo lattialla olevaa miekkaa.)