"Enkä puhukaan joutavia! Jumal'auta, me istutaan jokikinen 'Martti Lutherin' kajuutassa!" huusi hän, lyöden nyrkillään pöytään.
— "Kerrottiinhan silloin heti alussa, että 'Martti Luther' ei uponnutkaan, vaan että sille tehtiin uusi nimilauta ja laivan väki risti myös itsensä uudestaan ja omisti laivan yhteiseksi omakseen ja ovat näin väärillä nimillä ja väärillä papereilla purjehtineet ensin Välimerellä merirosvoina ja kun se ammatti alkoi maistua happamalle, sitten kauppalaivureina ympäri maapalloa."
"Se kyllä voipi olla totta. En minä sitä väitä perättömäksi, vaan sitä, että tämä tässä olisi 'Martti Luther'."
"Älähän huopaa vielä. Puhunpa suuni puhtaaksi. — Kun viimeksi kävin Haminassa, kertoi minulle Silakka-Topin muija, että heillä ihan vastikään oli käynyt kummallinen vieras, ulkolaisen näköinen, hienosti puettu vanha merimies — siinä kuudenkymmenen korvilla. Oli tullut Silakka-Topin keittiöön ja jutellut siinä puolisen tuntia Silakka-Topin muijan kanssa, kysellyt sinusta ja tästä Aapesta ja minusta ja monista muista saarelaisista. Oli tiedustellut, elävätkö ja mitenkä voivat ja ketä on kuollut ja niin poispäin. Oli sanonut Silakka-Topin muijalle, että kyllä hän hänetkin tuntee, että on paljon oltu yhdessä nuoruuden aikoina. — Silakka-Topin muija niin minulle itse kertoi, eikä siitä ole aikaa kuin viikko. —, Sitten oli mies lähtenyt ja Silakka-Topin muija oli jäänyt siunailemaan, että mikä mies se mahtoi olla. Oli lähtenyt heti, kun Silakka-Topin muija oli kysynyt, että 'kukas sinä sitten oikein olet?" — "Ei ole aikaa viipyä. Täytyy lähteä', oli sanonut ja mennyt. — Vasta perästä päin oli Silakka-Topin muijalle johtunut mieleen, että se vieras oli sinun isävainajasi — hm — isäsi näköinen ja ettei se kukaan muu voinut olla kuin hän. — No, annas olla. Äläs virka vielä mitään. — Minä olenkin nyt tässä ajatellut, ettei se vieras kukaan muu ollut, kuin sinun isäsi — tai minun setäni — ja tämä hänen vanha laivansa 'Martti Luther', vaikka tällä nyt on valenimi. Minä katselin tätä laivaa jo heti haapiosta, että ei tuo pakana muu voi olla kuin 'Martti Luther'. — Ja nythän on selvää, miksi tämä on hylätty. Asia on luultavasti niin, että tällä on lasti Pietariin tai Narvaan — Suomeen ei 'Martti Luther' uskalla tulla — mutta kun ilmojen haltijat ja merivirrat painoivat tämän liiaksi lähelle Suomen rantaa ja ehkä sumussa vähän kiinnikin, pelkäsivät äijät joutuvansa itsekin kiinni ja tutkittaviksi ja tuomittaviksi. Ei auttanut muu kuin hylätä laiva, mitä pikemmin! sitä parempi, ja soutaa maihin etsimään matruusin paikkaa ensimäisessä ulos lähtevässä laivassa. — Niin on asia, sanokaa mitä sanotte."
Tätä kysymystä pohdittiin, tutkittiin ja pengottiin aina kello kolmeen asti iltapäivällä. Sitten syötiin hyvä päivällinen ja aina vain tämän salaperäisen laivan vielä salaperäisemmät vaiheet antoivat aihetta yhä uusiin ja uusiin arveluihin, mutta loppujen lopuksi pidettiin Tuomaan selitystä ainoana uskottavana.
"Kaikkea, kaikkea sitä pitääkin tapahtua tässä matoisessa maailmassa", huokasi syvään Pekon Aape ja ilmoitti samalla, että päivä on lounaassa ja ettei tuulen henkäystäkään tunnu mistään päin.
Kun kaikkia alkoi armottomasti nukuttaa ja kun toistaiseksi ei kenelläkään ollut mitään tehtävää, käytiin miehissä maata hyllyville, plyyssipäällyksisille sohville — —
Uni maistui hyvälle ja nukkuivat miehet mitä sikeimmässä unessa aina kello kuuteen asti illalla. Silloin heräsivät he äkkiä kauheaan rytinään ja helinään. Tuolit ja pöytä vierivät keulaan päin ja pullo ja lasit särkyivät. Kajuutan lattia oli pahasti vinossa. Kyllä saivat miehet jalat alleen! Ulos tultuaan kohtasi heitä, kammottava näky: Laivan keulapuoli oli joi painunut syvälle veteen, perä oli korkealla ilmassa. Ei tarvinnut odottaa, että miehille olisi selitetty, mitä nyt on tapahtumassa ja mitä heidän itsensä on tehtävä! Kolmessa sekunnissa he loikkivat haapioonsa ja alkoivat soutaa hampaat irvissä. He olivat ennättäneet soutaa korkeintaan kolme laivan pituutta, kun suhinalla ja vihellyksellä laiva painui keula edellä alas syvyyteen. Meri otti osansa! Syntyi valtava pyörre. Sen ulkoreunalla kieppui miesten haapio suuressa piirissä myötäpäivää miesten voimatta sitä vastustaa — kiittivät etteivät joutuneet pyörteen keskelle ja painuneet laivan mukana.
Anttua huimasi päästä. Hän lakkasi soutamasta ja kyyristyi haapion pohjalle… Hänen oli tukala olla, mutta onneksi hän heräsi — toistamiseen, vaimonsa nyhkäistessä häntä olkapäähän ja sanoessa:
"Anttu, nous ylös kahville! Päivä on jo korkialla."