Haapio toisensa jälkeen tuli lastiinsa, nosti purjeensa ja suuntasi hyvää myötäistä kohti kotirantaa, jättäen tilaa toisille myöhemmin tulleille. Joka haapio oli lastissa lankuista. Lisäksi oli jokaisella perässään hinattavana iso lautta samaa tavaraa.
Viimeinen haapio, joka sai vain puoli lastia, tarjosi Kallulle pelastusta. Ylpeänä Kallu sen hylkäsi. Kun ei miestä voitu jättää ihan pelkän veden varaan, jätettiin hänen turvakseen neljä lankkua. Niiden päällä seisoen purjehti Kallu samaan suuntaan kuin toisetkin jos kohta hitaammalla vauhdilla. Ei eläessään ollut Kallu joutunut sellaisen häväistyksen ja nöyryytyksen alaiseksi!
Parran Juonaan jahti lähestyi, mutta onnettoman hitaasti. Purjehtijat kyllä koettivat parastaan, mutta minkä sille teki. Kun ei kulje sen kovemmin, niin ei kulje!
Kallun nykyisen lautan muodostivat kolme pitkää rinnakkaista lankkua, joiden yli poikittain oli neljäs lyhempi, murtuneen lankun pätkä. Viimemainitun päällä seisoi Kallu. Meri huuhteli yli joka aika ja oli hänellä täysi työ pitää lankkuja koossa.
Eväskontin ja hattunsa oli hän menettänyt, hatun jo ensimäisen tappelun aikana ja eväskontin ties milloin. "Hatusta viis, mutta eväskontti olisi poikaa", tuumi Kallu, jolla alkoi olla hirveä nälkä ja vilu.
Airon olivat lähtiessään antaneet takaisin. Se oli hyvään tarpeeseen nyt, hoitaessa lauttaa ja pysytellessä pystyssä tällä kolisevalla ja huojuvalla pohjalla.
Pari kertaa hälinän aikana Kallu oli jo kaulaansa myöten ollut vedessä. Hänelle johtui nyt mieleen kellonsa, mitenkä se jaksaa. Eipä hulluimminkaan. Vähän vettä kuorien välissä, mutta käveli se, niinkuin ainakin. Näytti olevan kymmentä vailla kahdeksan. "No onpa se aika mennyt sukkelaan!"
Tuuli kääntyi jälleen länteen. Onneksi sattui Parran Juonaan "Samuli" olemaan tarpeeksi ylhäällä tuulen päällä ja tuli nyt sieltä puolimyötäistä Kallua kohti. Neljännestunnin perästä "Samuli" kääntyi pamisevin purjein päin tuuleen ja hiljentäen vauhtiaan laski Kallun heikon aluksen "kupeelle". Anttu ja Parran Juonas auttoivat jäykistyneen ja kohmettuneen Kallun "Samulin" kannelle. Sama tehtiin lankuille, joista yksi kuului Kallulle, yksi Antulle, yksi "Samulille" ja yksi Parran Juonaalle. Arvalla ratkaistiin pätkän kohtalo ja arpa lankesi Kallulle. Parran Juonaan sisu kuohui. "Olisinhan tuon haapion lastin joutanut tässä saada minä, niinkuin muutkin", ajatteli hän. Mutta nähtyään Kallun kurjan ja masentuneen tilan, ei hän sanonut mitään.
Kallu kompuroi kajuuttaa kohti, kasvot sinisenä vilusta ja kysyi:
"Onko teillä mitään keitettyä — ruokaa tai juomaa?"