Taati makasi vuoteessaan autuas hymy kasvoillaan, niin kauniina ja rauhallisena, etteivät he häntä sellaisena olleet koskaan ennen nähneet.
Lähempää tarkastettuaan näkivät he, että taati on jättänyt heidät ikiajoiksi.
Mikko sulki isänsä silmät kiinni.
Amalia avasi kamarin molemmat akkunat auki.
Oli valoisa, tyyni ja kaunis kevätaamu.
Päivä paistoi jo korkealla tyynen meren yllä.
Kottaraiset viheltelivät läheisessä saarnessa, jossa niillä oli pesimäpönttönsä.
Katsellen vainajan kasvoja kuiskasi Amalia miehelleen:
"Sillä on ollut kaunis lähtö, kun se noin hymyilee."