— Humalassa!
— Niin.
— En, herra vallesmanni — siitä minä menen vaikka valalle! Kaula poikki, jos niin on asia!! Mistä minä olisin humalaan joutunut!?
— Siitähän tässä kysymys olisikin! Minulla on monta todistajaa, että te aamulla vielä olitte humalassa. Aijon nostaa teitä vastaan syytteen väkijuomaan varkaudesta ja niiden nauttimisesta ja humaltumisesta virantoimituksen aikana laivarikkoisessa aluksessa raskauttavain asianhaarain vallitessa.
Syntyi pitkä vaitiolo.
Markus veteli sankkoja savuja sikaristaan ja puhalteli niitä Hemmaa kohti, joka vaikeni, nojasi kyynäspäitään polviinsa ja pyöritteli sinertävää virkalakkia hyppysissään, niisti välillä nenäänsä ja näytti surkealta, vaikka koettikin yhä vielä hymyillä. Viimein sanoi Hemma, katsomatta vallesmanniin:
— Ei nyt oteta tätä asiaa niin raskaalta kannalta…
— Kuulehan! Jos sinä tässä kahden kesken avoimesti ja rehellisesti tunnustat ryypänneesi silloin siellä laivassa, maanneesi lopun yön humalaisena kajuutassa, jolla aikaa varkaat pääsivät riisumaan laivaa purjeista ja köysistä ynnä muusta, niin minä en nosta sinua vastaan kannetta, kun olet noin vanha mies, vaan annan tämän kerran anteeksi. Sinä olet vanha mies, enkä minä haluaisi raahata sinua linnaan…
Hemma vaikeni vielä. Lopulta hän änkytti:
— Ei — tuot noin — vallesmannin pidä luulla, että minä siellä laivassa mitään — tuot noin — varastin…