— Minä en luule mitään. Minä tiedän.
— No se oli sillä tavalla, jos nyt asia sanotaan halki ja ihan niinkuin se oli…
— Niin niin! Niin se on sanottava!
— että kun minä menin alas kajuuttaan — kun oli niin kylmä yö ja kun huomasin, ettei kajuutan ovi ollut lukossa — että kajuutan pöydällä oli viskipullo ja ryyppylasi —
— Ei totta jumalaut siihen pöydälle mitään jäänyt, kun minä sieltä läksin!
— No kaapissa sitten — enhän minä sitä niin muista. Ja kun kaapin ovikaan ei ollut lukossa — ihan auki taisi olla — niin minä ajattelin — tuot noin — että se oli jätetty, se pullo ja lasi, minua varten siihen. Useinhan sattuu, että laivan päämies tarjoaa vahdissa olevalle tullimiehelle ryypyn vilussa.
— Niin niin. Se on eri asia, jos tarjotaan, mutta kuka teille siellä tarjosi!?
— No — minä ajattelin, niinkuin jo sanoin, että se on jätetty minua varten, että voin ottaa ryypyn lämpimikseni. Mistäs tämä tuhma talonpoika sitä niin vissiin ymmärtää…
— Te siis nyt tunnustatte asian?…
— Se riippuu siitä, minkä asian.