— Sinä olet nyt tunnustanut rikoksesi ja minä olen antanut sanani ja pidän myös, vaikka olisin sen antanut rosvolle tai murhamiehelle, ja mitään juttua tästä sinulle ei tule, mutta selkääsi sinä tästä ruoskasta saat ja saat vielä tänään, mutta sitä ennen täytyy meidän jutella myös perämiehen kanssa. — Miina hoi! Tulehan tänne!
Miina oli kuunnellut kaiken aikaa eteisen oven takana ja oli saanut selvän joka sanasta. Hän oli kiljahtanut peljästyksestä silloin, kun vallesmanni huusi Hemmalle: "Jumaliste! Minä ammun sinut!" — Miina ei ollut tällä kertaa kutsuttaessa kaukana. Hän oli heti sisällä ja katseli kysyvänä ja veikeänä vallesmannia.
— Mene ja kutsu perämies heti tänne!
— Pelto-Kalluko?
— Niin niin!
— Heti paikalla!
Pelto-Kallu seisoi vallesmannin edessä noin viiden minuutin kuluttua.
Hän mörähti hyvän päivänsä vain vallesmannille, eikä ollut tullimiestä näkevinäänkään.
Hänen nenänsä tuhisi pahasti. Hänen oli vaikea hillitä itseään. Hän muistutti petoa, joka on joutunut pyydykseen.
— Sinulla luultavasti on jo vieraatmiehet tiedossasi?, sanoi vallesmanni, katsomatta Kallua, koputellen ruoskan kovaa nuppia pöytään.