— Sitä vain, että mitenkäs vallesmanni uskalsi löydä Pelto-Kallua, joka on saaren vahvin mies? Sinä taidat olla vielä vahvempi!
— Totta varmaan!
— Se oli hyvä, että Pelto-Kallu sai selkäänsä!
— Oliko se sinusta hyvä!? Sinunhan pitäisi itkeä siitä, olla suruissasi Kallun puolesta!
— Minä en pidä Kallun puolta! Kallu sai, mitä pitikin. Minä olen ollut Kallulle paha jo monta päivää. Se tahtoo aina tulla minun kanssani, niin minä sanoin yhtenäkin yönä, viime viikolla, että rankaisisi sinuakin joku, vaikka Jumala, jos ei muut pysty, niin se ilkkui, ettei sitä miestä olekaan, joka hänen nokalleen hyppää. Tuolla tavalla se sanoi! — Minua nauratti, niin että olin haljeta, kun kuulin, miten sinä ruoskit Pelto-Kallua! Se oli oikein sille mokomallekin! Ja tuo tullisökäri! Olisitpas nähnyt, miten se raukka vapisi, kun kuuli ruoskan läiskäykset! Se oli väärin, että sinä löit vanhaa miestä. Niin oli!
— Vai niin! Mitä minun olisi pitänyt tehdä?
— Jättää lain käteen!
— Ruoska oli hänellekin huokeampi! Tästä lähin käydään lain edessä harvemmin — saat sitä ruoskaa sinäkin, jos jotakin vilppiä ilmaantuu.
— Herra Jumala kuitenkin! Taitaa tulla hulluksi, niinkuin se entinenkin, sanoi Miina ja meni keittiöön Markuksen makeasti nauraessa.
* * * * *