Maakuntavanhin nauroi röhisevää iloisen vanhuksen naurua, puhalteli muutamia sankkoja savuja sikaristaan ja nousi ylös. Toiset nousivat samalla.
Maakuntavanhin kätteli Markusta ja saneli naureskellen:
— Niin. Onneksi olkoon! Onneksi olkoon! Ei tämä mikään tuomio ole, eikä välttämättä elinkautinenkaan! Jos olonne siellä alkaa tuntua sietämättömältä, niin kirjoittakaa luottavaisesti suoraan minulle. Kyllä minä koetan järjestää — isänne Davidin tähden — isänne Davidin tähden — hö hö hö —. Älkää missään tapauksessa laskeko mieltänne siellä lamaantumaan! Jos synkkämielisyys alkaisi teitä siellä vaivata, niin lähtekää heti kiireen kaupalla, oli talvi tai kesä, mantereelle. Hulluksi ette saa tulla! Ja mikäli teitä tunnen — ja minä tunnen miehen heti, kun hänet näen edessäni — ette te hulluksi tulisi, vaikka teidät komennettaisiin kuuhun! Eikö niin! Te olette iloinen veitikka — liiankin iloinen, mutta te olette mies, jota me tällä hetkellä tarvitsemme — oman itsennekin tähden. Eläkää terveenä ja iloisena ja hoitakaa virkanne hyvin!
Markus löi kantapäänsä yhteen, kumarsi ensin maakuntavanhimmalle ja sitten toisille ja poistui paperi kädessään.
Eteisessä kohtasi hän jälleen palvelijan, joka kysyi:
— No, kuinka sinulle kävi? Eropassi, vai?
— Virkamääräys! Ylennys!
— Ylennys?
— Niin.
— Miksi?