— Saarelaisvallesmanniksi.
— Kuinka pitkäksi aikaa?
— Elinkautiseksi.
— Herra Jumala! Olisi tuo riittänyt vähempikin — muutamista nuoruuden hairahduksista! Sinä olet mennyttä miestä!
— Niin. Sano minua sinäksi ja miksi ikinä haluat! Minä olen nyt vallesmanni ja sinun on oltava minulle nöyrä! Ei tämä ole rangaistus. Tämä on ylennys. Eivät ole löytäneet toista miestä, jonka järki ja hermot siellä kestäisivät.
— Ylennys?
— Niin niin. Etkö tajua?
— Tajuan kyllä, mutta niinhän ne ovat sanoneet toisetkin. Sinne meren taakse on moni mies mennyt, mutta harva terveenä ja täysijärkisenä on sieltä palannut. Kyllä minä muistan! — Minä olen tämän maakunnan vanhin virkamies, palvellut jo yli neljäkymmentä vuotta tässä samassa eteisessä. Täältä ne ovat lähteneet kaikki vallesmannit, kaikkiin piireihin. Tunnen minä ne kaikki! Vanhin elossa olevista on Kettunen. Hän läksi täältä vallesmanniksi kaksikymmentä vuotta sitten. Hän käy toisinaan täällä ja antaa minulle tupakkaa ja sanoo: "Hyvää päivää Häyrynen!" — ja että: "Me vanhat virkamiehet!" he he he! — Häyrysukko nauroi silmät sikkurassa ja pikku kyyneleitä kihisi hänen rakosillaan olevista kurttuisista silmäkulmistaan. — Se on sellainen hauska mies se Kettunen, mutta ryyppää paljo, liian paljo —
— No — hyvästi Häyrynen. Minulla on kiire. Osta tällä tupakkaa ja juo kapakassa illalla itsesi humalaan minun onnekseni! Sinä vanha virkamies! Ota ota! Ota kun minä annan, äläkä töllistele!
— Viisi markkaa!