Seuraavaksi aamuksi oli kuulutettu papinsilakan maksu alkavaksi rannassa kello kahdeksalta.
Suntio oli siellä papin kanssa järjestelemässä tyhjiä tynnyreitä jo kello kuudelta.
Aamu oli kaunis.
Kello kävi jo yhdeksää, eikä vielä kuulunut ketään.
Lopulta sanoi lukkari suntiolle:
— Mitäs tässä — mennään hakemaan silakkamme. Sittenhän näkevät muutkin ja seuraavat esimerkkiä.
Suntiota ja lukkaria seurasivat kirkkoneuvoston jäsenet ja heitä, vanhaa totuttua rataa, kaikki muut saarelaiset. Ainoastaan Pelto-Kallu pysyi yhteisessä päätöksessä eikä hän sinä keväänä maksanut papinsilakoita.
Pappi pani silakkasaatavansa hakemukseen kihlakunnan vanhimman kautta.
Paperit tulivat muutaman viikon perästä vallesmannille.
— Mitäs helkkarin tuhmuuksia sinä nyt olet tehnyt!?, sanoi vallesmanni Pelto-Kallulle, jonka oli kutsuttanut luokseen. — Sinä, ruunun mies, jonka pitäisi olla hyvänä esimerkkinä muille ja apuna, milloin joltakin on lain kautta haettava jotakin ja nyt sinä olet itse joutunut tämänlaiseen rumaan juttuun. Selitä edes!