— Se oli saarikunnan miesten yhteinen päätös.
— Jättää maksamatta papin saatavat!
— Niin.
— Jaaha, vai sellaista väkeä! No — toiset maksoivat kuitenkin?
— Siltä näyttää. Mutta minä aion valittaa.
— Valita, valita.
— Minulla on jo paperit valmiina, jos vallesmanni viitsisi katsoa.
Pelto-Kallu oli saanut postimieheltä tietää heti ajoissa, että hänen kalaveronsa on pantu lainhakuun. Silloin oli Pelto-Kallu turvautunut koulumestariin.
Saaren nykyinen koulumestari, Esaias Hendolin nimeltään, antoi itseään nimittää maisteriksi ja tästä syystä ei saaren kansa rohjennut häntä nimittää opettajaksi, vaan koulumestariksi. Hänestä kulki monenlaisia huhuja, mutta mitään varmaa ei kukaan tietänyt. Sen verran oli kuitenkin onnistuttu saada hänen entisyydestään selvää, ettei hän ole mikään oikea maisteri, tuskin ylioppilaskaan, ja että hän oli ennen saareen tuloaan toiminut erilaisissa viroissa, viimeksi käräjäkirjurina, mutta juonut kaikki entiset virkansa ja sortunut tänne saareen lasten kasvattajaksi. Entisenä kirjurina hän sai tehdäkseen kaikki saarelaisten asiakirjat ja kirjeet — tyttöjen rakkauskirjeistä alkaen. Yhteen aikaan hän oli avustanut kunnanmiehiä vallesmannia vastaan ja kunta oli voittanut. Tästä asti oli Markus katsellut häntä karsaasti, lakannut tervehtimästäkin.
Nyt oli taas Markuksella kädessään tuon miehen sepittämä paperi,
Pelto-Kallun valitus "laittomasti kannetuista papinsaatavista".